Kaikki kääntyvät oveen, jossa saattoväki heitä odottaa, ja sitten mennään kirkkoon, jossa parikunnan vihkimys onnellisesti tapahtuu. Parahiksi ovat juhlalliset menot alkaneet, niin käsketään notariota käymään pikimmältään ulkona, ja palattuansa jälleen kirkkoon, on vihkimys jo ohitse. Hän seisahtuu Vendalen viereen ja taputtaa häntä olkapäähän.

"Käykää tuota pikaa syrjä-ovella, herra Vendale, vaan yksinänne.
Jättäkää vaimonne minun haltuuni."

Kirkon syrjä-ovella seisoivat nuot kaksi miestä luostarimajasta, jotka jo tunnemme. He ovat läpikastuneet lumesta ja väsyneet matkastaan, vaan toivotettuansa onnea ja menestystä hänelle, panee kumpikin leveän kätensä Vendalea rinnalle, ja katsellen häntä totisilla silmillä sanoo toinen heistä hiljaisella äänellä:

"Ne ovat taas täällä, herra! Paarinne — ihan samat paarinne!

"Paarini täällä? Mitä vasten?"

"Hiljaa! Vaimonne tähden hiljaa! Matka-toverinne sinä päivänä — —"

"Miten on hänen?"

Mies katselee kumppaniansa, ja tämä häntä. Kumpasenkin käsi makaa vakavasti Vendalen rinnan päällä.

"Hän oli viipynyt muutamia päiviä ensimmäisessä pakopirtissä, herra; ilma oli välistä hyvä, välistä paha."

"Noh, ja sitten?"