Tuskin oli Obenreizerin ääni veisannut tämän englantilaisen ylistysvirren viimeistä säveltä, tuskin oli tuo äänetön ystävä saanut viimeisen viini-pisaran kurkkuunsa, kun hiljainen kolkutus ovelle häiritsi juhlaa. Palvelija-tyttö astui sisään ja meni suoraan isäntänsä luoksi pieni kirje kädessä. Obenreizer aukaisi kirjeisen ja luettuansa sen teeskentelemättömällä harmilla, ojensi hän sen ystävälleen ja maanmiehellensä. Vendale sitä vastoin tunsi itsensä ikään kuin virkistyvän nähdessänsä koko tätä hommaa. Oliko hän tuossa harmittavaisessa kirjeisessä saanut liittolaisen? Oliko tuo niin hartaasti odotettu hetki nyt ainakin tulemaisillaan? "Pelkäänpä, ettei tässä muu auta;" sanoi Obenreizer maanmiehellensä. "Pelkäänpä että meidän en lähteminen."
Äänetön ystävä antoi hänelle kirjeisen takasin, nykähytti paksuja hartioitansa ja kaasi viimeisen kerran viiniä pikariinsa. Viljavat sormensa puristivat hartaasti potellin kaulaa ja halasivat sitä lempeällä hyvästi-heittämisellä. Hänen pallon-pyöreät silmäinsä katselivat himeästi, ikään kuin sumun lävitse, Vendalea ja Margueriteä. Sortunut äänensä kärisi ja sai arvaamatta matkaan kokonaisen lauseen:
"Luulenpa" — sanoi hän —, "että tekisi mieleni juoda vähän enemmän viiniä!"
Tästä ponnistuksesta tukehtumaisillaan hän huokahti raskaasti ja läksi ovea kohti.
Obenreizer kääntyi Vendaleen syvällä mielipahan katsannolla.
"Minä olen niin liikutettuna, niin hämilläni, oikeenpa ikävöittää" — — — alkoi hän. "Muuan maanmiehistäni on joutunut onnettomuuteen; hän on yksin eikä ymmärrä teidän kieltänne ensinkään, josta syystä minä ynnä hyvä ystäväni täällä emme näe muuta neuvoa kuin lähteä häntä auttamaan. Mitä osaankaan sanoa puolusteekseni? En voi kuvata kuinka pahoilla mielin olen, kun minun täytyy menettää teidän seurustelemisen huvi ja kunnia."
Hän vaikeni, nähtävästi odottaen että Vendale ottaisi hattunsa ja menisi; vaan tämä, joka nyt älysi onnellisen hetken lähestyvän, päätti tehdä vastoin hänen luuloansa ja mieltänsä. Hän vastusti siis Obenreizeriä taitavasti tämän omilla aseilla.
"Älkää nyt kaikin mokomin panko niin pahaksenne," sanoi hän. "Minä odotan aivan mielelläni täällä siksi kuin palaatte."
Marguerite punastui ja kääntyi ompelu-kehäänsä akkunan vieressä. Sumu ilmeysi Obenreizerin silmissä ja hymyileminen tuli vähän teeskennellyksi hänen huulillensa. Sanoa Vendalelle, ettei häntä ollut odottaminen takaisin hyvään aikaan, ei käynyt laatuun, koska oli vaarallista loukata semmoista miestä, jonka hyvä ajatus oli hänelle suuresti tarpeellinen hänen kauppa-toimessaan; hän tyytyi siis, niin paljon kuin mielensä malttoi, tappioonsa ja vakuutti että Vendalen esitys sekä miellytti että ilahutti häntä. "Se oli muka niin vapaamielisesti, niin ystävällisesti, niin Englantilaiseen tapaan tehty!"
Hän käveli hetken askaroiden, ikäänkuin olisi hän etsinyt jotaan poissa-olevata, meni kaksi-puolisesta ovesta ulos toiseen huoneesen, tuli jälleen takaisin, hattu ja päällystakki kädessä, syleili Vendalen kyynäspäitä luvaten piammiten palata, ja katosi näkymättä äänettömän ystävänsä keralla.