"Väitöksenne vuotisia tulojani vastaan on minua aivan hämmästyttänyt," pitkitti Vendale, "ja tahtoisin sen tähden vastaiseksi hankkia itselleni turvan senkaltaisesta hämmästyksestä. Nykyisen ajatuksenne jälkeen tarvitsen minä, kyetäkseni naimiseen, kolmentuhannen punnan vuotisen rahatulon; mutta mistä minä tiedän, ett'ette, sitä myöten kuin tietonne Englannin maasta kasvaa, yhä korota vaatimuksianne?"
"Selvällä Englannin kielellä," sanoi Obenreizer, "merkitsee tämä, että epäilette sanaani!"
"Uskotteko te minun sanaani, jos ilmoitan teille, että olen kaksin kerroin enentänyt tulojani?" kysyi Vendale. "Ellei muistoni petä, vaaditte vasta juuri täydellisiä todistuksia."
"Tosiaan! viekkaasti! Te osoitatte muukalaisen sukkeluutta samassa kuin englantilaisen perin-pohjaisuutta. Ottakaa vastaan paraat onnen-toivotukseni ja samalla kirjallisen lupaukseni."
Hän nousi ylös, istui kirjoitus-pöydän ääreen, kirjoitti muutamia rivejä ja ojensi paperin Vendalelle syvällä kumarruksella. Suostumuskirja oli aivan suora ja selvä — ja allekirjoitettu tunnollisella tarkkuudella.
"Oletteko tyytyväinen kirjoitukseeni?"
"Olen kaikin puolin."
"Sepä minua ilahuttaa kuulla. Me olemme tässä vähin otelleet — ja olleet erinomaisen sukkelat ja viisaat molemmin puolin. Nyt on kauppamme selvillä, emmekä pidä toisillemme vihaa. Ja lopuksi, herra Vendale, lyökäämme käsi käteen, niinkuin rehelliset miehet!"
Vendale ojensi hänelle kättä, suuresti kummastellen Obenreizerin äkkinäistä muutosta toisesta luonnosta toiseen.
"Milloinka rohkenen toivoa taas saadakseni tavata miss Obenreizeria?" kysyi hän ja nousi ylös lähteäksensä.