Saapuville jäänyt Sveitsiläinen vartioitsi kuilun partaalla ja huusi tuon tuostakin aina alhaalla odottavalle tytölle: "Pysykää toivossa! Ne ovat kohta täällä. Kuinkas on?"
Vastaus kuului: "Sydämensä sykkii vielä. Minä lämmitän häntä siten että pitelen häntä sylissäni. Olen päästänyt köyden itsestäni irti, sillä jää sulaa allamme, ja köysi eroittaisi meidät mutta en pelkää ollenkaan."
Nyt katosi kuu vuoren-kukkulain taa ja koko syvyys makasi pimeyden peitossa. Huudettiin alaspäin: "Kuinkas on laitanne?" ja vastaus kuului: "Painumme syvempään ja syvempään, vaan sydämensä vielä sykkii."
Vihdoin ilmoitti koirain haukunta ja tulen-vilahdus lumella että apu oli lähellä. Kolme — ellei neljäkymmentä ihmistä, varustettuna lyhdyillä, soitoilla, paareilla, köysillä, peitto-vaatteilla ynnä puilla valkean tekemiseksi ja kaikenlaisilla virvoitus-aineilla, lähestyi kiireisillä askeleilla. Koirat juoksivat hätäillen toisesta toiseen, paneusivat taas mahallensa vuoren-rinteelle, juoksivat jälleen herrainsa tykö, heiluttivat häntää ja nuolivat isäntäinsä käsiä, sanalla sanottu, pyysivät hekin tavallansa ihmiset joutumaan.
Huudettiin alas: "Jumalan kiitos! kaikki on valmis! kuinka on laitanne?"
Huudettiin ylös: "Painumme yhä vielä, ja olemme aivan jähmettyneet kylmästä. Sydämensä ei enään tykytä minun sydäntäni vastaan. Ei kukaan saa tulla alas lisäämään painoamme. Laskekaa vaan alas köysi."
Valkea leimahti ylös ilmaan, soitot valaisivat kuilun seiniä, ja lyhtyjä ynnä vahva köysi päästettiin alas. Miehet näkivät ylhäältä, kuinka hän kääri sen makaavan ympäri monin kerroin ja sitoi sen kiinni.
Hallitsevan kuoleman-hiljaisuuden läpi kuului alahalta: "Nostakaa ylös! varovaisesti!"
Kun ruumis kohosi jäälohkareelta ja alkoi heilua ilmassa taivaan ja maan välillä, näkivät he tytön ikään kuin madon kiemuroitsevan pelvosta ja tuskasta.
Ei mitään ilon-huutoa kajahtanut kun miehet asettivat ruumiin paareille ja toiset laskivat uuden köyden alas. Taas kuului haudan hiljaisuudessa huuto: "Nostakaa ylös! varovaisesti!"