Katsokaat minua tänä aamuna kuluneessa, vähäisessä, valkoisessa hatussa — siinä musta silkkiharso äitini muistoksi — mustassa tröijyssä ja perikankeissa korderoi-housuissa — joita Miss Murdstone katsoi parhaiksi säärivaruiksi siinä taistelossa mailmaa vastaan, joka nyt alkaisi; katsokaat minua, kun näin puettuna pidin koko mailmallista tavaraani edessäni pienessä arkussa ja istun, yksinäinen, hyljätty lapsi (niinkuin Mrs. Gummidge olisi sanonut) niissä kääsyissä, jotka vievät Mr. Qvinion'ia Londonin postivaunujen luo Yarmouth'iin! Katsokaat, kuinka asuntomme ja kirkko yhä vähenevät etäällä; kuinka väliin tulevat esineet kaihtavat hautaa puun alla; kuinka kirkontorni ei enää tarkoita ylöspäin vanhalta leikkipaikaltani, ja taivas on tyhjä!
YHDESTOISTA LUKU.
Minä aloitan elämää omin päin, mutta en ole siihen mieltynyt.
Minä tunnen nyt kylläksi mailman, että tuskin enää kykenen suuresti kummastelemaan mitään; mutta nytkin minua vähän kummastuttaa, että minä heitettiin niin helposti ulos mailmaan semmoisella ijällä. Minä olin hyvälahjainen lapsi, tarkka huomioltani, vilkas, opinhaluinen, hento jota helposti voi pahentaa ruumiillisesti tai hengellisesti, ja minusta käy ihmeeksi, ettei kukaan pitänyt vähintäkään lukua minusta. Mutta ei kukaan pitänyt; ja kymmenen vuoden ijällä jouduin minä vähäiseksi työjuhdaksi Murdstone ja Grinby'n palvelukseen.
Murdstone ja Grinby'n varahuone oli virran puolella alhaalla Blackfriars'issa. Uuden-aikaiset parannukset ovat muuttaneet paikan; mutta se oli viimeinen huone erään kapean kadun huipussa, joka koukerteli mäkeä myöden alas rantaan ja jonka päässä oli portaat, josta ihmiset nousivat veneisin. Se oli rappeutunut, vanha rakennus, jolla oli oma varvinsa. Se ulottui veteen, kun oli luode, mutta mutaan, kun oli vuoksi, ja oikein kuohui rotista. Sen paneli-seinäiset huoneet, jotka olivat sokautuneet satojen vuosien loasta ja savusta; sen lahoavat lattiat ja rappuset; vanhojen, harmaitten rottien vinkuna ja tappelu alhaalla kellareissa; ja paikan likaisuus ja mätäisyys ovat asioita, jotka muistuvat mieleeni, niinkuin olisin nähnyt ne äsken eikä monta vuotta sitten. Ne ovat kaikki edessäni, juuri niinkuin olivat sinä pahana hetkenä, jolloin ensi kerran astuin niitten joukkoon, vapisevalla kädellä pitäen kiinni Mr. Qvinion'in kädestä.
Murdstone ja Grinby'llä oli tekemistä monenlaisten ihmisten kanssa. Etevin toimi oli viinien ja muitten väkevien juomien lastaaminen muutamiin paketti-laivoihin. Minä en muista nyt näitten tärkeimpiä määräpaikkoja, mutta luulen, että niitten joukossa oli semmoisia, jotka kävivät sekä Itä- että Länsi-Indiassa. Minä tiedän, että kauhea joukko tyhjiä pulloja oli yksi seuraus tästä kaupasta, ja että siinä käytettiin miehiä ja poikia, jotka tutkivat niitä päivää vastaan, hylkäsivät ne, jotka olivat säreissä, ja viruttivat ja pesivät toisia. Kun tyhjät pullot loppuivat, kiinnitettiin nimilippuja täytettyihin taikka tulpattiin niitä taikka lakattiin tulppia taikka ladottiin valmiita pulloja koreihin. Nämät kaikki olivat minun työni, ja niistä pojista, joita käytettiin niihin, olin minä yksi.
Meitä oli kolme taikka neljä, minä siihen luettuna. Minun työpaikkani oli asetettu yhteen varahuoneen kulmaan, jossa Mr. Qvinion'in sopi nähdä minut, kun hän konttorissa nousi seisomaan tuolinsa aliselle poikkipienalle ja katseli minua pulpetin ylipuolella olevasta akkunasta. Tänne kutsuttiin ensi aamuna, jolloin minä näin onnellisilla enteillä aloitin elämää omin päin, vanhin näihin töihin määrätyistä pojista näyttämään minulle, kuinka minun tuli menetellä. Hänen nimensä oli Mick Walker, ja hänellä oli rikkein esiliina edessään ja päässä paperilakki. Hän kertoi minulle, että hänen isänsä oli venemies ja astui mustassa samettihatussa Lord Mayor'in juhlasaatossa. Hän jutteli minulle myöskin, että etevin kumppanimme oli yksi toinen poika, jonka hän esitteli minulle tuolla minua kummastuttavalla Jauhoperunan nimellä. Minä sain kuitenkin tietää, ettei tätä nuorukaista ollut ristitty tämän nimiseksi, vaan että nimi oli annettu hänelle varahuoneessa hänen ihonsa tähden, joka oli vaalea eli jauhoinen. Jauhoperunan isä oli jonkun ajuripaikan hevosen-juottaja. Lisäksi oli hänellä kunnia olla ruiskumies, ja semmoisena hän palveli yhdessä isossa teaterissa, jossa joku Jauhoperunan nuori sukulainen — luullakseni hänen pieni sisarensa — kuvaili pikku piruja pantomimeissa.
Ei mitkään sanat saata lausua sitä salaista sielun tuskaa, johon vaivuin tässä seurassa. Minä vertasin näitä, tästä lähin jokapäiväisiksi kumppaneikseni määrätyltä noihin onnellisemman lapsuuteni kumppaneihin — Steerforth'ista, Traddles'ista ja muista pojista puhumatta; minä tunsin, että toivoni päästä oppineeksi ja arvossa pidetyksi mieheksi oli kuoletettu rinnassani. Mahdoton on kuvata, kuinka syvästi muistan sitä havaintoani, että nyt olin kokonaan ilman toivoa; sitä häpeää, jota tunsin tilani vuoksi; sitä nuoren sydämeni surkeutta, kun täytyi uskoa, että päivästä päivään kaikki, mitä olin oppinut ja ajatellut ja mikä oli ilahuttanut minua taikka virittänyt mielikuvitustani ja kilvoitushaluani, katoisi minulta vähitellen eikä koskaan enää tulisi takaisin. Joka kerta, kuin Mick Walker meni pois tuon aamupäivän kuluessa, vuodatin kyyneliäni siihen veteen, jossa pesin pulloja, ja nyyhkytin, niinkuin oma rintani olisi ollut säreissä ja vaarassa haljeta.
Konttorin kello oli puolivälissä yksi, ja kaikki hankkivat lähteäksensä päivällisille, kun Mr. Qvinion koputti konttorin akkunalle ja viittasi minua tulemaan sisään. Minä menin sisään ja näin siellä rotevanpuolisen, keski-ikäisen gentlemanin ruskeassa päällystakissa ja mustissa polvihousuissa ja kengissä. Hänellä ei ollut enemmän hiuksia päässään (joka oli iso ja hyvin paistava), kuin munallakaan. Hänen kasvonsa olivat leveät, ja hän käänsi ne kokonaan minua kohden. Hänen vaatteensa olivat ränstyneet, mutta hänellä oli aikamoinen paidankaulus. Hän piti kädessään komeanlaista keppiä, jossa oli pari isoja, ruosteenkarvaisia tupsuja; ja lorgnetti riippui ulkopuolella hänen takkiansa — koristuksena, huomasin jälestäpäin, koska hän ani harvoin katseli sillä eikä voinut nähdä mitään, kun hän käytti sitä.
"Tämä se on", lausui Mr. Qvinion, osoittaen minua.