"Niin", sanoin minä, "jotenkin".
"Kovin kankea selästä?" kysyi hän, oikaisten itseänsä suoraksi.
"Kyllä", vastasin minä. "Minä luulen, että se on aivan hänen tapaansa".
"Kantaa väskyä?" sanoi hän — "väskyä, jossa on paljon tilaa — on tarkka ja käy kiivaasti kiinni kaikkiin?"
Rohkeuteni höltyi, kun tunsin, kuinka erittäin tarkka tämä kuvaus oli.
"No, siinä tapauksessa sanon sinulle jotakin", lausui hän. "Jos menet tuonne ylöskäsin", osoittaen ruoskallansa mäkiä kohden, "ja astut suoraan eteenpäin, siksi kuin tulet muutamien rakennusten luo, jotka katsovat merelle päin, saat, luullakseni, kuulla hänestä. Mutta arvattavasti hän ei anna sinulle mitään, niin että tässä on penny sinulle."
Minä otin kiitollisuudella vastaan lahjan ja ostin sillä leivän. Tätä virvoitusta mennessäni nauttien, lähdin sitä ilmaa kohden, jota ystäväni oli neuvonut, ja astuin melkoisen matkan pääsemättä noitten rakennusten luo, joista hän oli puhunut. Vihdoin näin muutamia edessäni; ja lähestyen niitä poikkesin vähäiseen puotiin (se oli mitä meidän kotona oli tapa nimittää kaikellaispuodiksi) ja kysyin, tahtoisivatko tehdä hyvin ja sanoa minulle, missä Miss Trotwood asui. Minä puhuttelin tiskin takana olevaa miestä, joka punnitsi riisi-suurimoita nuorelle tytölle, joka, luullen, että minä kysyin häneltä, äkkiä kääntyi ja lausui:
"Minun emäntäni? Mitä sinä hänestä tahdot, poika?"
"Minä tahtoisin", vastasin minä, "saada puhutella häntä, jos suvaitsette."
"Aiot kaiketi kerjätä häneltä", lausui neitsyt.