"Jos suvaitsette, täti".
"Mitä?" huudahti Miss Betsey niin kummastuneella äänellä, etten ollut ikinä vertaista kuullut.
"Jos suvaitsette, täti, minä olen teidän veljenne pojanpoika".
"Voi, ijankaikkinen!" lausui tätini ja istui suoraan alas puutarhan polulle.
"Minä olen David Copperfield Suffolk'in Blunderstone'sta — johon tulitte sinä iltana, kuin synnyin, tervehtimään kallista äitiäni. Minä olen ollut kovin onneton siitä asti, kuin hän kuoli. Minua on laiminlyöty, minulle ei ole opetettu mitään, minä olen jätetty omille valloilleni ja pantu semmoiseen työhön, joka ei sopinut minulle. Sen vuoksi minä karkasin pois teidän luoksenne. Heti kuin olin lähtenyt liikkeelle, ryöstivät minut tyhjäksi, ja minä olen käynyt jalkaisin koko matkan enkä ole nukkunut vuoteessa siitä saakka, kuin aloitin vaellustani". Tässä lujuuteni kerrallaan loppui; ja viitaten käsilläni näyttääkseni ryysyistä tilaani ja vaatiakseni sitä todistamaan, että olin kärsinyt, purskahdin rajuun itkuun, joka luullakseni oli ollut ahdettuna minuun koko viikon.
Tätini, jonka kasvoista kaikki muut mielenliikutukset, paitsi kummastus, olivat poistuneet, istui somerolla, tuijottaen minuun, siksi kuin rupesin itkemään; jolloin hän kiireesti nousi, tarttui minua kauluksesta ja vei minut vierashuoneesen. Ensi työkseen hän siellä avasi ison kaapin, otti esiin muutamia pulloja ja kaasi vähän itsekunkin sisällöstä suuhuni. Minä arvaan, että ne vedettiin esiin umpimähkään, sillä minä olen varma siitä, että tunsin ma'un anisivedestä, anjovin-kastimesta ja salatin-soseesta. Kun hän oli antanut minulle näitä virvoitus-aineita, ja minä yhä olin aivan tunteitteni vallassa ja kykenemätön hillitsemään nyyhkytyksiäni, laski hän minut sohvalle, pani shaalinsa pääni alle ja nenäliinansa omasta päästään jalkojeni alle, etten tahraisi päällysvaatetta; ja sitten hän kävi istumaan sen viheriän viuhkan eli varjostimen taa, jota jo olen maininnut, etten voinut nähdä hänen kasvojansa, ja huudahti tuon tuostakin "Herra armahtakoon meitä!" päästäen näitä huudahuksia niinkuin vähäisiä kanunan laukauksia.
Vähän ajan perästä soitti hän kelloa. "Janet", lausui tätini, kun hänen palveliansa tuli sisään. "Mene ylikerrokseen, sano terveisiä Mr. Dick'ille minun puolestani ja ilmoita hänelle, että tahdon puhutella häntä".
Janet näytti vähän kummastuneelta, kun näki minun makaavan kankeana sohvalla (minä pelkäsin liikahtamasta, ettei se suututtaisi tätiäni), mutta meni asiaansa toimittamaan. Kädet selän takana käveli tätini edestakaisin huoneessa, siksi kuin se gentlemani, joka oli toisella silmällä katsellut minua ylikerroksen akkunasta, tuli nauraen sisään.
"Mr. Dick", lausui tätini, "älkäät nyt menetelkö hullun tavalla, sillä ei kukaan voi olla viisaampi, kuin te, kun vaan tahdotte. Me tiedämme sen kaikki. Älkäät siis menetelkö hullun tavalla, mitä hyvänsä tehnette".
Gentlemani kävi kohta totiseksi ja katseli minua, luullakseni, niinkuin hän olisi pyytänyt minua olemaan akkunasta mitään puhumatta.