"Kyllä minä eilen pidin sitä hyvin lyhyenä", myönsin minä.
"Sinun ei tarvitse luulla, ettei hän ole saanut mitään pitempää nimeä, jos hän tahtoisi käyttää sitä", lausui tätini juhlallisemmalla muodolla. "Babley — Mr. Richard Babley — se on tämän gentlemanin todellinen nimi".
Ujosti muistaen nuoruuttani ja sitä tuttavallisuutta, johon jo olin joutunut syypääksi, aioin esitellä, että olisi parempi, jos puhuttelisin häntä koko tällä nimellä, kun tätini jatkoi ja sanoi:
"Mutta älä millään muotoa nimitä häntä siksi. Hän ei siedä nimeänsä. Se on semmoinen omituisuus hänessä. Vaikk'ei se sentään tietääkseni mitään pelkkää omituisuutta ole; sillä muutamat, jotka kantavat tätä nimeä, ovat kohdelleet häntä kyllin pahasti, että hän ikuisesti inhoo sitä, sen Jumala tietää. Mr. Dick on nyt hänen nimensä täällä ja kaikkialla muualla — jos hän milloinkaan lähtisi muualle; jota hän ei tee. Pidä siis vaaria, lapseni, ettet sano häntä, miksikään muuksi, kuin Mr. Dick'iksi".
Minä lupasin totella ja menin ylikerrokseen sanaani saattamaan; ajatellen mennessäni, että, jos Mr. Dick oli kauan työskennellyt memorialinsa kanssa samalla innolla, kuin alas tullessani olin avonaisesta ovesta nähnyt hänen työskentelevän, edistyi hän ilmeisesti sangen hyvin. Minä tapasin hänet vielä sitä pitkällä kynällä kirjoittamasta, ja hänen päänsä oli melkein kiinni paperissa. Hän oli niin harras työssänsä, että minulla oli kylläksi aikaa katsella isoa paperileijaa nurkassa, huiskin haiskin makaavia käsikirjoitus-kimppuja, lukuisia kyniä ja ennen kaikkia sitä läkin paljoutta (jota hänellä näkyi olevan tusina-määrässä tuopin pulloissa), ennenkuin hän huomasi läsnä-oloni.
"Haa! Phoebus!" lausui Mr. Dick, laskien pois kynäänsä. "Kuinka mailman käy! Minä kerron sinulle jotakin", lisäsi hän matalammalla äänellä, "minä en soisi, että sitä mainittaisiin, mutta mailma —" tässä hän viittasi minulle ja pani huulensa likelle korvaani — "mailma on hullu. Hullu, kuin Bedlam, poika!" sanoi Mr. Dick, ottaen nuuskaa pyöreästä rasiasta pöydältä ja nauraen sydämellisesti.
Minä en uskaltanut lausua ajatustani tästä asiasta, vaan suoritin sanomani.
"Hyvä", arveli Mr. Dick vastaukseksi, "sano terveisiä hänelle, ja minä luulen — minä luulen, että olen keksinyt jotakin", sanoi Mr. Dick, lykäten kättänsä harmaitten hiustensa läpi ja luoden epäileväistä katsetta käsikirjoitukseensa. "Oletko käynyt koulua?"
"Olen, Sir", vastasin minä; "vähän aikaa".
"Muistatko päivää", kysyi Mr. Dick, totisesti katsellen minua ja tarttuen kynäänsä, pannaksensa sitä paperille, "jona kuningas Kaarlo Ensimäinen mestattiin?"