"Vai ei!" lausui tätini. "No niin, Sir?"
"Minulla on omat ajatukseni", jatkoi Mr. Murdstone, jonka kasvot kävivät yhä kolkommaksi, mitä enemmän hän ja tätini katselivat toisiansa, jota he tekivät aivan likeltä, "mitä siihen tapaan tulee, jolla häntä parhaiten kasvatetaan. Ne perustuvat osittain tietooni hänen luonnostaan ja osittain tietooni omista varoistani. Minun tulee vastata niistä itselleni, minä noudatan niitä enkä puhu sen koommin niistä. Siinä on kyllin, että panen tämän pojan kunnialliseen työhön erään ystäväni silmien alle; ettei tämä miellytä häntä; että hän karkaa pois siitä; muuttuu tavalliseksi maankulkiaksi; ja tulee ryysyissään tänne vedotakseen teihin, Miss Trotwood. Minä tahdon rehellisesti selittää teille, mitä varmaan seuraa — sitä myöden, kuin minä tiedän — jos hän saa teiltä kehoitusta tässä vetoomisessa".
"Mutta tuosta kunniallisesta työstä ensiksi", arveli tätini. "Jos hän olisi ollut oma poikanne, olisitte kai aivan samalla tavalla panneet hänet siihen, arvaan minä?"
"Jos hän olisi ollut veljeni oma poika", säisti Miss Murdstone, "olisi hänen luontonsa, sen minä takaan, ollut kokonaan toisenlainen".
"Taikka jos tuo lapsi raukka, hänen äitinsä, olisi ollut elossa, olisiko hän silloinkin joutunut tähän kunnialliseen työhön, vai kuinka?" kysyi tätini.
"Minä luulen", sanoi Mr. Murdstone, päätänsä kallistaen, "ettei Clara olisi vastustanut mitään, joka minun ja sisareni, Jane Murdstone'n, mielestä, oli hyvä".
Miss Murdstone vahvisti tätä kuultavalla murinalla.
"Hm!" lausui tätini. "Lapsi parka!"
Mr. Dick, joka koko ajan oli kalistellut rahojansa, kalisteli niitä nyt niin lujaan, että tätini katsoi tarpeelliseksi pidättää häntä silmänluonnillaan, ennenkuin hän sanoi:
"Lapsi paran elatuskorko kuoli hänen kanssaan?"