"Melkein samat sanat, kuin minä lausuin hänelle!" huudahti äiti. "Kun vastedes näen, että hän samasta syystä ei ota jutellaksensa teille jotakin, haluttaa minua suuresti, rakas tohtorini, itse jutella sitä".
"Minua ilahuttaa, jos teette niin", vastasi tohtori.
"Tokko minä?"
"Tietysti".
"No, siinä tapauksessa minä myöskin juttelen!" vastasi "vanha soturi". "Se on päätetty asia". Ja näin, minun arvatakseni, tarkoituksensa saavutettuaan taputti hän useita kertoja tohtorin kättä viuhkallansa (jota hän ensin suuteli) ja palasi riemuiten entiselle paikallensa.
Kun enemmän vieraita tuli, joitten joukossa molemmat opettajat ja Adams, kävi keskustelu yleiseksi ja kääntyi aivan luonnollisesti Mr. Jack Maldon'iin, hänen matkaansa siihen maahan, johon hän hankki, ja hänen erityisiin tuumiinsa ja toiveisinsa. Hänen oli määrä sinä iltana aterian jälkeen postikääsyillä lähteä Gravesand'iin, jossa se laiva, jolla hänen tuli matkustaa, makasi, ja hänen oli aikomus jäädä — jollei hän tullut kotiin pääsöluvalla taikka terveytensä tähden — tiesi kuinka moneksi vuodeksi. Minä muistan kaikkien yhtyneen siihen ajatukseen, että India oli aivan väärin kuvattu maa, ettei siinä ollut mitään moitittavaa, paitsi tiikeri taikka pari ja hiukan hellettä päivän lämpimällä ajalla. Mitä minuun tulee, pidin Mr. Jack Maldon'ia nyky-aikaisena Sindbad'ina ja ajattelin häntä kaikkien Itämaan Rajah'ien helma-ystäväksi, joka istui kunniakatosten alla ja poltti kiehkuraisia, kultaisia piippuja, jotka olivat penikulman pitkiä, jos vaan saisi niitä ojennetuksi.
Mrs. Strong oli sangen hyvä laulaja, niinkuin minä, joka usein kuulin hänen laulavan itseksensä, tiesin. Mutta joko hän ujosteli laulaessaan vieraitten kuullen taikka hänen äänensä sinä iltana oli sorruksissa, se oli vaan varmaa, ettei hän ollenkaan kyennyt laulamaan. Hän koetti kerran jotakin duettia serkkunsa Maldon'in kanssa, mutta ei voinut edes alkaa; ja jälestäpäin, kun hän yritti laulamaan yksinään, kuoli hänen äänensä, vaikka se alussa oli raikas, yht'äkkiä ja jätti hänet aivan tuskastuneena istumaan, pää alaspäin tangenttien yli. Hyvä tohtori sanoi, että hänen vaimonsa oli heikkohermoinen, ja esitteli tätä virkistääksensä erästä seurapeliä, jota hän ei itse osannut enemmän kuin puhaltaa pasunaa. Mutta minä huomasin, että "vanha soturi" heti otti hänet haltuunsa ja pelikumppanikseen ja neuvoi häntä ensi johdatukseksi antamaan pois kaikki hopearahat, mitä hänellä plakkarissaan oli.
Peli huvitti meitä, huvitti meitä vielä enemmän tohtorin erehdysten vuoksi, jommoisia hänelle tuli lukemattomia, vaikka perhoset kyllä olivat valveilla ja kovin suutuksissaan. Mrs. Strong ei ollut suostunut ottamaan osaa peliin, koska hän ei voinut oikein hyvin, ja hänen serkkunsa Maldon oli estellyt sillä, että hänellä vielä oli vähän säälimistä matkaansa varten. Mutta tämän suoritettuansa palasi hän, ja he istuivat sohvassa keskenänsä puhuen. Tuon tuostakin tuli Mrs. Strong ja katsoi tohtorin kortteihin ja neuvoi hänelle, miten pelata. Hän oli kovin vaalea tohtorin puoleen kallistuessaan, ja minusta näytti, kuin hänen sormensa olisivat vapisseet, kun hän osoitti kortteja, mutta tohtori oli aivan onnellinen hänen vaarinpidostaan eikä huomannut tätä, vaikka niin olisi ollutkin.
Illallista syödessämme olimme tuskin niin iloiset. Jokainen näytti tuntevan, että tämänlainen eroaminen oli varsin ikävä asia, ja että mitä likemmäksi se tuli, sitä ikävämmäksi se kävi. Mr. Jack Maldon koetti olla hyvin puhelias, mutta ei ollut yhtään levollinen, vaan pahensi asian, joka ei myöskään, minun ymmärtääkseni, parantunut siitä, että "vanha soturi" ehtimiseen kertoi tapauksia Mr. Jack Maldon'in nuoruudesta.
Mutta tohtori, joka, minä olen varma siitä, tunsi, että hän saatti kaikki onnelliseksi, oli hyvin mielissään eikä kuullut ensinkään mitään muuta, kuin että kaikki olimme ilon korkeimmilla kukkuloilla.