Minun tuli sydämestä sääli Mr. ja Mrs. Micawber'in huolettavaa tilaa, ja minä sanoinkin sen Mr. Micawber'ille, joka nyt palasi, vieläpä lisäsin, että olisin suonut, jotta minulla olisi kylläksi rahaa lainata heille, mitä he tarvitsivat. Mr. Micawber'in vastauksesta näkyi, kuinka levoton hän oli. Hän sanoi, pudistaen kättä minun kanssani, "Copperfield, te olette tosi-ystävä; mutta pahimmassa tapauksessa ei se mies, jolla on parran-ajokalut, ole ystävää vailla". Tämän kauhean viittauksen kuultuaan kiersi Mrs. Micawber käsivartensa Mr. Micawber'in kaulan ympäri ja pyysi häntä rauhoittamaan mieltänsä. Mr. Micawber itki; mutta tyyntyi melkein kohta sen verran, että hän soitti kyyppärin sisään ja tilasi kuuman munuaispuddingin sekä talrikillisen äyriäisiä huomispäivän aamiaiseksi.
Kun jätin heidät hyvästi, vaativat he molemmat niin hartaasti minua tulemaan päivällisille heidän luoksensa, ennenkuin he lähtivät pois, ettei minun käynyt kieltäminen. Mutta koska tiesin, ettei minun sopinut tulla seuraavana päivänä, jolloin minulla illalla oli paljon lukemista koulua varten, ehdoitti Mr. Micawber, että hän aamun kuluessa kävisi tohtori Strong'in puheilla (häntä aavisti, että remissi tulisi tällä postilla) ja esittelisi senjälkeistä päivää, jos minun silloin sopisi paremmin. Minä kutsuttiin niinmuodoin seuraavana aamupäivänä ulos luokasta, ja tapasin vierashuoneessa Mr. Micawber'in, joka oli tullut sanomaan, että päivällinen pidettäisiin, niinkuin puhe oli. Kun kysyin, oliko remissi tullut, likisti hän kättäni ja lähti.
Kun samana iltana katselin ulos akkunasta, kummastuin ja käännyin vähän levottomaksi, kun näin Mr. Micawber'in ja Uriah Heep'in käsitysten astuvan ohitse: Uriah halpuudessaan kiitollisena siitä kunniasta, jota hänelle osoitettiin, ja Mr. Micawber suopean tyytyväisenä, kun sai ulottaa suojelustansa Uriah'an. Mutta minä kummastuin vielä enemmän, kun seuraavana päivänä lähdin tuohon vähäiseen hotelliin määrättynä päivällistuntina, joka oli kello neljä, ja Mr. Micawber'in puheesta ymmärsin, että hän oli mennyt kotiin Uriah'n kanssa ja juonut konjakkia ja vettä Mrs. Heep'in luona.
"Ja minä saan kertoa teille jotakin, rakas Copperfieldini", lausui Mr. Micawber, "teidän ystävänne Heep on nuori toveri, josta ehkä vielä tulee generali-prokuratori. Jos minä olisin tuntenut tämän nuoren miehen siihen aikaan, jolloin vastukseni joutuivat ratkaisu-kohtaansa, on kaikki, mitä saatan sanoa, se, että, luullakseni, olisin paljon paremmin tyydyttänyt velkojiani, kuin nyt oli laita".
Minun oli vaikea ymmärtää, kuinka tämä olisi ollut mahdollista, koska tiesin, ettei Mr. Micawber ollut maksanut heille mitään; mutta minä en tahtonut kysyä. Enkä minä huolinut sanoa, että toivoin, ettei hän ollut puhunut liian paljon Uriah'lle; enkä kysyä, olivatko puhuneet paljon minusta. Minä pelkäsin, että loukkaisin Mr. Micawber'in taikka ainakin Mrs. Micawber'in tunteita, koska tämä oli niin arka; mutta asia vaivasi minua, ja minä ajattelin sitä usein jälestäpäin. Meillä oli sievät pikku päivälliset: komeaa kalaruokaa, vasikanmunuais-paistia, paahdettua makkaraa, peltokanaa ja puddingia. Viiniä ja väki-olutta löytyi myöskin, ja päivällisen jälkeen laitti Mrs. Micawber meille omin käsin maljallisen kuumaa punssia.
Mr. Micawber oli tavattoman iloinen. Minä en koskaan huomannut häntä niin hupaiseksi. Hänen kasvonsa kiilsivät punssista, että näytti siltä, kuin niitä olisi voideltu joka paikasta. Hän kävi iloisen tuntehikkaaksi kaupungin suhteen ja esitteli menestystä sille, muistuttaen, että Mrs. Micawber'in ja hänen oli ollut erittäin hauska ja mukava olla siellä, ja ettei hän koskaan unhottaisi niitä suloisia hetkiä, joita he olivat viettäneet Canterbury'ssä. Hän esitteli sitten onnea minulle, ja hän ja Mrs. Micawber ja minä loimme katsahduksen entiseen tuttavuuteemme, jonka kuluessa me myimme heidän omaisuutensa toistamiseen. Sitten minä esittelin, että juotaisiin Mrs. Micawber'in terveydeksi, taikka kumminkin sanoin ujosti: "jos sallitte, Mrs. Micawber, on minun nyt kunnia juoda teidän muistoksenne, Ma'am". Jolloin Mr. Micawber piti ylistyspuheen Mrs. Micawber'in luonteesta ja sanoi, että Mrs. Micawber aina oli ollut hänen oppaansa, filosofinsa ja ystävänsä, ja että hän neuvoisi minua, kun minä jouduin naima-ikään, valitsemaan toista semmoista naista, jos toista semmoista naista löytyisi mailmassa. Kun punssi oli juotu, kävi Mr. Micawber vielä ystävällisemmäksi ja iloisemmaksi. Koska Mrs. Micawber'inkin mieli riemastui, lauloimme laulun: "Vanha, mennyt aika". Kun pääsimme tähän paikkaan: "Täss' on käteni, kunnon veli", tartuimme kaikki toinen toisemme käteen yliympäri pöytää; ja kun ilmoitimme, että mielimme juoda oikein kelpo "Willie Waught'in",[23] emmekä ensinkään ymmärtäneet, mitä se tarkoitti, tulimme oikein liikutetuiksi.
Sanalla sanoen, minä en ollut koskaan nähnyt ketään niin täydellisen iloisena, kuin Mr. Micawber oli aivan illan viimeiseen hetkeen saakka, jolloin minä heitin sydämelliset jäähyväiset hänelle ja hänen rakastettavalle vaimollensa. Minä en siis ollenkaan tietänyt odottaakaan, että toisena aamuna kello seitsemän saisin seuraavan ilmoituksen, dateerattuna puolivälissä kymmenen illalla eli neljännes tuntia sen jälkeen, kuin olin jättänyt hänet:
"Rakas, nuori ystäväni!"
"Arpa on heitetty — kaikki on ohitse. Peittäen huolten hävitystyötä kivulloisella teko-ilolla minä en tänä iltana ole ilmoittanut teille, ettei löydy mitään remissin toivoa! Tässä tilassa, joka on yhtä nöyryyttävä kestää, kuin nöyryyttävä ajatella ja kertoa, olen suorittanut ne rahalliset velvollisuudet, joihin tässä laitoksessa olemme joutuneet, vekselin asettamalla, joka on maksettava neljätoista päivää a dato asunnossani Pentonville'ssä Londonissa. Kun se lankee, ei se ole lunastettavissa. Päätös on perikato. Ukon-nuoli uhkaa, puu pirstaantuu".
"Antakaat sen kurjan miehen, joka nyt puhuttelee teitä, rakas David Copperfield'ini, olla tulitornina teille elämänne tiellä. Hän kirjoittaa siinä tarkoituksessa ja siinä toivossa. Jos hän voisi ajatella tehneensä jotakin hyötyä tällä, tunkee ehkä joku valon säde hänen jälellä olevan elämänsä ilottomaan vankihuoneesen — vaikka hänen elämänsä mitta tätä nykyä on (liepeimmin sanoen) erittäin epätietoinen".