"Sinä puhut", lausui Agnes, purskahtaen hauskaan nauruun työnsä ääressä, "niinkuin minä olisin entinen Miss Larkins".
"No! Sinä et saa väärinkäyttää luottamustani", vastasin minä ja punehduin, sinistä tenhotartani muistaessani. "Mutta minä luotan sinuun yhtä kaikki, Agnes. Minä en voi koskaan vieraantua siitä. Milloin hyvänsä minä joudun johonkin pulaan taikka rakastun, ilmoitan sen aina sinulle, jos sallit — jopa myöskin, jos oikein täydellä todella rakastun".
"No, olethan aina ollut täydellä todella rakastuneena!" lausui Agnes, nauraen taas.
"Oih! se oli lasna tai koulupoikana", sanoin minä, nauraen vuorostani puoli-häpeissäni. "Ajat muuttuvat, ja minä pelkään, että joku päivä olen kauheassa todellisuuden tilassa. Minua kummastuttaa, ettet itse vielä ole siihen joutunut, Agnes".
Agnes nauroi taas ja pudisti päätänsä.
"Niin, minä tiedän, ettet ole!" lausuin minä, "sillä muutoin olisit kertonut sen minulle. Taikka ainakin" — sillä minä näin hienon punan hänen kasvoissaan — "olisit antanut minun havaita sen itsestäni. Mutta minä en tunne ketään, joka olisi mahdollinen rakastamaan sinua, Agnes. Joku, jolla on jalompi luonto ja kaikin puolin on soveliaampi, kuin kukaan, minkä minä milloinkaan olen täällä nähnyt, saa ilmaantua, ennenkuin minä annan minun suostumukseni. Tästälähin pidän minä kaikkia ihailioita tarkalla silmällä; jopa vaadin paljon tuolta onnelliselta, sen takaan sinulle".
Näin pitkälle olimme ehtineet, puhuen puoleksi leikkiä, puoleksi totta, joka tuttavan-omainen tapa oli pitkän ajan kuluessa luonnollisesti kasvanut siitä ystävällisestä keskuudesta, joka alkoi, kun olimme vaan lapset. Mutta yht'äkkiä nosti nyt Agnes silmänsä minua kohden ja sanoi, toisella tavalla puhuen:
"Trotwood, minulla on jotakin, jota tahtoisin kysyä sinulta ja jota minun ehkä ei ole tilaisuus moneen aikaan kysyä — jotakin, jota en, luullakseni, kysyisi keneltäkään muulta. Oletko huomannut, että isäni vähitellen on muuttunut?"
Minä olin huomannut sen ja olin usein kummastellut, eikö hänkin ollut huomannut sitä. Minä epäilemättä näytin nyt jotakin semmoista kasvoissani; sillä hän loi samalla silmänsä maahan, ja minä näin kyyneliä niissä.
"Kerro minulle, mitä se on", lausui hän matalalla äänellä.