"Milloin aiot esitellä minua heille siellä, Tuhat-ihanainen?" sanoi hän. "Minä olen käskettävänäsi. Aseta asiat omaa mieltäsi myöden".
"No, minun mielestäni olisi tänä iltana hyvä tilaisuus, Steerforth, kun he kaikki istuvat valkean ympäri. Minä soisin, että näkisit huoneen, kun se on hupaisimmillaan, se on niin kummallinen paikka".
"Olkoon menneeksi!" vastasi Steerforth. "Tänä iltana".
"Minä en anna heille mitään tietoa, että olemme täällä, tiedätkö", sanoin minä iloissani. "Me tulemme äkki-arvaamatta heidän pariinsa".
"Niin, tietysti! Ei olisi mitään lystiä", arveli Steerforth, "jollemme tule äkki-arvaamatta. Katsokaamme maan asukkaita heidän alkuperäisessä tilassaan".
"Vaikka he ovat tuollaisia ihmisiä, joita sinä mainitsit", vastasin minä.
"Vai niin! Sinä muistat kahakoitani Rosan kanssa, kuinka?" huudahti hän nopealla katseella. "Hiisi vieköön tytön, minä puoleksi pelkään häntä. Hän on minusta melkein kuin kummitus. Mutta älkäämme huoliko hänestä. Mitä sinä nyt aiot tehdä? Sinä menet katsomaan hoitajatartasi, arvaan minä?"
"Niin", sanoin minä, "minun täytyy tavata Peggottya kaikkein ensimäiseksi".
"Hyvä", vastasi Steerforth, kelloansa katsellen. "Jos jätän sinut pariksi tunniksi hänen syleiltäväkseen ja itkettäväkseen, onko siinä kylläksi aikaa?"
Minä vastasin nauraen, että luulin meidän suoriuvan asiasta tämän ajan kuluessa, mutta että hänen täytyi myöskin tulla, sillä hän saisi nähdä, että hänen maineensa oli käynyt hänen edellään, ja että hän oli melkein yhtä suuri henkilö, kuin minä itse.