Koska he olivat puhuneet hiljennetyllä äänellä sillä aikaa, kuin puhuivat Em'lystä, en minä epäillyt, että hän oli likellä. Kun kysyin, eikö ollut niin, nyykäytti Mr. Omer "kyllä" ja viittasi vierashuoneen ovea kohden. Kiireiseen kysymykseeni, saisinko katsahtaa sisään, vastattiin täydellisellä suostumuksella; ja sisään katsahtaessani lasin läpi näin hänen istuvan työnsä ääressä. Minä näin hänen, mitä kauniimman pikku olennon, hymyillen kääntävän noita pilvettömiä, sinisiä silmiänsä, jotka olivat katselleet lapselliseen sydämeeni, yhtä Minnie'n lasta kohden, joka leikitteli hänen vieressänsä. Hänen kirkkaissa kasvoissaan ilmestyi kylläksi itsepintaisuutta, että huomasin oikeaksi, mitä olin kuullut; niissä väijyi paljon tuota vanhaa oikullista ujoutta; mutta hänen suloisissa katseissaan ei ollut mitään, minä olen varma siitä, joka ei puhunut hyvyydestä ja onnesta, ja joka ei osoittanut, että hän kulki hyvää ja onnellista tietä.
Tuo kalke toiselta puolen pihaa, joka ei näyttänyt koskaan taukoavan — voi! se oli se kalke, joka ei koskaan taukoakaan — kuului hiljaa koko ajan.
"Ettekö tahtoisi astua sisään", kysyi Mr. Omer, "ja puhutella häntä? Astukaat sisään ja puhutelkaat häntä, Sir! Olkaat niinkuin kotona täällä!"
Minä olin liian kaino tekemään sitä silloin — minä pelkäsin, että hämmentäisin häntä, ja pelkäsin yhtä paljon, että hämmentäisin itseäni; mutta minä tiedustelin, mihin aikaan hän iltaisin lähti kotiin, että käyntimme sovitettaisiin sen mukaan; ja sanoen hyvästi Mr. Omer'ille, hänen sievälle tyttärellensä ja tämän pikku lapsille, menin pois rakkaan, vanhan Peggottyni luo.
Tuossa hän seisoi tiili-lattiaisessa kyökissä päivällistä keittäen. Kun kolkutin ovea, avasi hän sen ja kysyi minulta, mitä suvaitsin tahtoa. Minä katselin häntä hymyillen, mutta hän ei hymyillyt minulle vastaukseksi. Minä en ollut koskaan laannut kirjoittamasta hänelle, mutta oli varmaan seitsemän vuotta siitä, kuin olimme tavanneet toisemme.
"Onko Mr. Barkis kotona, Ma'am?" lausuin minä, ääntäni karkeaksi tehden.
"Hän on kotona, Sir", vastasi Peggotty, "mutta hän makaa kipeänä luuvalossa".
"Eikö hän enää käy Blunderstone'ssa?" kysyin minä.
"Käy kyllä, kun hän on terve", vastasi hän.
"Ettekö te koskaan käy siellä, Mrs. Barkis?"