"Oh! Ei ole mitään, joka siinä määrässä tyydyttäisi", muistutti Hamlet'in täti. "Ei löydy mitään, joka on niin paljon ihmisen beau-ideal — kaikista tuollaisista asioista, yleensä puhuen. Löytyy muutamia alhaisia mieliä (ei monta, ilokseni toivon sitä, mutta kuitenkin muutamia), jotka halukkaammin tahtoisivat kumartaa epäjumalia, joksi minä sanoisin sitä. Oikeita epäjumalia. Ansioita, luonnonlahjoja ja muita sellaisia. Mutta nämät ovat asioita, joita emme voi aisteillamme havaita. Niin ei ole veren laita. Me näemme veren nenässä, ja tunnemme sen. Me tapaamme sen leuassa, ja sanomme: 'tuossa se on! Se on verta!' Se on oikea tosi-asia. Me osoitamme sitä toisillemme. Se ei salli mitään epäilystä".
Tuo muhoileva, heikko-säärinen toveri, joka oli saattanut alas Agnes'in, esitteli mielestäni tätä kysymystä vielä enemmän ratkaisevalla tavalla.
"Oh, näettekö, hiisi vieköön", lausui tämä gentlemani, katsellen ympäri pöytää yksinkertaisella hymyllä, "me emme voi olla ilman verta, näettekö. Meillä pitää olla verta, näettekö. Muutamat nuoret veitikat, näettekö, ovat ehkä vähän takapajulla kasvatuksensa ja käytöksensä puolesta ja eksyvät vähän oikealta tolalta, näettekö, ja saattavat itsensä ja muita ihmisiä monenlaiseen pulaan — ja kaikenlaista muuta semmoista — mutta hiisi vieköön, hauska on ajatella, että heissä on verta! Itse puolestani sallisin aina ennemmin, että joku mies, jossa on verta, paiskaisi minut maahan, kuin että joku, jossa ei sitä ole, nostaisi minut ylös!"
Tämä ajatus, joka ikäänkuin pähkinänkuoreen käsitti kokoon yleisen kysymyksen, herätti harrasta mieltymystä ja tuotti paljon arvoa tälle gentlemanille, siksi kuin ladyt nousivat pöydästä. Tämän jälkeen huomasin, että Mr. Gulpidge ja Mr. Henry Spiker, jotka olivat tähän saakka pysyneet niinkuin erinänsä muista, rupesivat puolustusliittoon meitä, yhteistä vihollista, vastaan ja pöydän poikki pitivät jonkunlaista salamyhkäistä keskustelua meidän voittamiseksemme ja kukistamiseksemme.
"Tuo ensimäisen neljän-tuhannen ja viiden-sadan punnan velkakirjan asia ei ole selvinnyt sillä tapaa, kuin odotettiin, Spiker", lausui Mr. Gulpidge.
"Tarkoitatteko herttua A:n?" arveli Mr. Spiker.
"Kreivi B:n", sanoi Mr. Gulpidge.
Mr. Spiker kohotti kulmakarvojansa ja näytti kovin huolestuneelta.
"Kun kysymys esitettiin Lord — minun ei tarvitse nimittää häntä", lausui Mr. Gulpidge, pidättäen itseänsä.
"Minä ymmärrän", sanoi Mr. Spiker, "N:lle".