"Minusta hän oli samannäköinen, kuin ainakin: kaikin päin etevämpi, kuin kukaan muu hänen ympärillänsä", vastasin minä.
"Voi, kiitoksia! Se on aivan totta!" huusi hän. "Voi paljon kiitoksia siitä!"
"Ei tarvita", sanoin minä ylpeästi. "Ei ole mitään syytä, jonka vuoksi kiittäisitte minua".
"Niin, Master Copperfield", lausui Uriah, "tämä on totta puhuen juuri se asia, jonka rohkenen uskoa teille. Vaikka minä olen halpa", hän pyyhki käsiänsä kovemmin ja katseli vuorotellen niitä ja valkeaa, "vaikka äitini on halpa ja vaikka meidän köyhä, mutta kunniallinen kattomme aina on ollut matala, on Miss Agnes'in kuva (minä en pelkää salaisuuttani teille uskomasta), Master Copperfield, sillä minä olen aina puhunut teille kaikki ensi hetkestä asti, kuin minun oli ilo nähdä teidät noissa pony-kääsyissä vuosikausia asunut rinnassani. Voi, Master Copperfield, millä puhtailla tunteilla minä rakastan sitä maata, jota Agnes'ini polkee!"
Minä luulen, että aioin kuin mieletön siepata tulikuuman hiilikoukun valkeasta ja pistää hänet puhki sillä. Tämä aikomus poukahti pois minusta, niinkuin pyssystä ammuttu luoti: mutta Agnes'in kuva, jota jo yksistään tämän punatukkaisen ilkiön ajatus saastutti, pysyi mielessäni, kun katselin häntä hänen istuessaan tuossa vinoksi vääntyneenä, niinkuin hänen rietas sielunsa olisi raadellut hänen ruumistansa, ja pyörrytti minua. Uriah näytti paisuvan ja kasvavan silmieni edessä; huone oli ikäänkuin täynnä hänen äänensä kaikkua; ja minua valloitti semmoinen kummallinen tunne (jolle kenties ei kukaan ole kokonaan vieras), että kaikki nämät olivat tapahtuneet ennen johonkin epämääräiseen aikaan, ja että minä tiesin, mitä hän ensiksi aikoi sanoa.
Se seikka, että hyvään aikaan havaitsin sen vallan tiedon, joka asui hänen kasvoissaan, palautti Agnes'in pyynnön sen täydessä voimassa vilkkaammin muistiini, kuin mikään muu ponnistus minun puoleltani. Minä näytin paljon tyvenemmältä, kuin hiukkaa ennen olisin luullut mahdolliseksi, kun kysyin, oliko hän ilmoittanut tunteitansa Agnes'ille.
"Oi, ei. Master Copperfield!" vastasi hän; "oi, ei! Ei kenellekään paitsi teille. Te näette, kuinka vasta nyt kohoon alhaisesta tilastani. Minä panen paljon toivoa siihen, että Agnes huomaa, kuinka hyödyllinen minä olen hänen isällensä (sillä minä luulen varmaan voivani suuresti hyödyttää häntä, Master Copperfield) ja kuinka minä tasoitan hänen tietänsä ja kannatan häntä. Agnes on niin hellästi liittynyt isäänsä, Master Copperfield (voi, kuinka tuo on kaunista tyttäressä), että hän ehkä isän tähden käy ystävälliseksi minua kohtaan".
Minä pääsin nyt täydellisesti konnan tuuman perille ja ymmärsin, miksi hän ilmoitti sen.
"Jos teette hyvin ja kätkette salaisuuteni, Master Copperfield", jatkoi hän, "ettekä ylipäänsä vastusta minua, pidän sitä erityisenä suosiona. Te ette suinkaan tahdo aikaansaattaa ikäviä asioita. Minä tiedän, mikä ystävällinen sydän teillä on; mutta koska olette tunteneet minut vaan halvassa asemassani (halvimmassa, aioin sanoa, sillä minä olen hyvin halpa vielä), ehkä te tietämättäni vastustaisitte minua oman Agnes'ini luona. Minä sanon häntä omaksi, näettekö, Master Copperfield. Löytyy eräs laulu, joka sanoo: 'Ma kruunuja altistaisin, jos omata hänet saisin'. Minä toivon saavani jonakin päivänä".
Rakas Agnes! liian armas ja liian hyvä jok'ikiselle, jota minä saatin ajatella, oliko mahdollista, että hän oli määrätty tämmöisen viheliäisen miehen vaimoksi!