"Miss Murdstone teki niin hyvin", lausui Mr. Spenlow minulle, "ja rupesi siihen virkaan — jos tätä siksi sopii nimittää — että hän on tyttäreni Doran uskottu ystävä. Koska tyttärelläni Doralla kovaksi onneksi ei ole mitään äitiä, on Miss Murdstone suosiollinen kyllä olemaan hänen seuralapsenaan ja suojelianaan".
Minun juolahti mieleeni, että Miss Murdstone, samoin kuin hengen-säilyttäjäksi nimitetty taskukapine, ei ollut niin paljon aiottu suojelukseksi kuin päällekarkaukseksi. Mutta kun eivät ajatukseni kiintyneet mihinkään muuhun, kuin Doraan, katselin tätä kohta jälestäpäin ja luulin hänen sievän oikullisesta käytöksestään huomaavani, ettei hän ollut erittäin taipusa uskomaan mitään seuralaiselleen ja suojeliallensa, kun samalla joku kello soi, jonka Mr. Spenlow sanoi olevan ensimäisen päivällismerkin, ja hän vei minut pois vaatteita muuttamaan.
Näin rakastuneessa tilassa oli jotenkin naurettavaa ajatella pukemistansa taikka mitään muuta tointa hyvänsä. Minä en voinut kuin istua valkean eteen, purra matkalaukkuni avaimeen ja ajatella tuota viehättävää, tyttömäistä, kirkas-silmäistä, armasta Doraa. Mikä vartalo hänellä oli, mitkä kasvot, mikä sulokas, vaihteleva, lumoava käytös!
Kello soi taas niin pian, ettei pukemisestani tullut kuin tyhjää hätäilemistä sen huolellisen toimituksen sijasta, jota olisin suonut nykyisissä oloissa, ja minä menin alas. Siellä oli muutamia vieraita. Dora puhutteli vanhaa, harmaapäistä gentlemania. Vaikka tämä oli harmaa — ja päälle päätteeksi omia sanojansa myöden iso-isän isä — olin minä vimmatun mustasukkainen hänelle.
Mimmoisessa mielentilassa minä olin! Minä olin mustasukkainen jokaiselle. Minä en voinut kärsiä sitä ajatusta, että kukaan tunsi Mr. Spenlow'ia paremmin, kuin minä. Minua tuskastutti kovasti, kun kuulin heidän puhuvan semmoisista tapauksista, joihin minä en ollut ottanut mitään osaa. Kun joku hyvin rakastettava mies, jolla oli kiiltävä, kalju pää, kysyi minulta poikki päivällispöydän, olinko ensi kertaa siellä, olisin juljennut ruveta häntä vastaan mihinkä hurjuuteen ja kostoon tahansa.
Minä en muista, kuka siellä oli, paitsi Dora. Minulla ei ole vähintäkään käsitystä, mitä meillä oli päivällisiksi, paitsi Doraa. Minusta tuntuu, kuin olisin aterioinnut vaan Doraa, ja minä lähetin pois puolen tusinan ruokia koskematta. Minä istuin hänen vieressänsä. Minä puhuin hänen kanssaan. Hänellä oli mitä miellyttävin pikkuinen ääni, mitä iloisin pikkuinen nauru ja mitä hupaisimmat ja herttaisimmat pikkuiset temput, jotka ikinä saattivat kadotetun nuorukaisen toivottomaan orjuuteen. Hän oli ylimalkain pienenpuolinen. Sitä kalliimpi, ajattelin minä.
Kun hän meni ulos huoneesta Miss Murdstone'n kanssa (muita naisia ei ollutkaan seurassa), vaivuin minä unelmiin, joissa vaan se julma pelko häiritsi minua, että Miss Murdstone panettelisi minua Doran edessä. Tuo rakastettava kiiltopäinen olento kertoi minulle pitkän jutun, joka luullakseni koski puutarhan hoitoa. Minä luulen, että kuulin hänen sanovan "minun puutarhurini" useita kertoja. Minä olin suurimmalla tarkkuudella häntä kuuntelevinani, mutta kävelin koko ajan Eden'in puutarhassa Doran kanssa.
Tuo pelkoni, että minua paneteltaisiin yhä kiihtyvän rakkauteni esineen luona, virkosi taas, kun vierashuoneeseen tultuamme näin Miss Murdstone'n tuiman ja ylpeän muodon. Mutta minä pääsin siitä odottamattomalla tavalla.
"David Copperfield", sanoi Miss Murdstone, viitaten minua syrjäpuoleen jonkun akkunan luo. "Pari sanaa".
Minä seisoin kahden kesken Miss Murdstone'n kanssa.