Mitä amiraliteti-oikeusto sinä päivänä oli minun silmissäni; miksi hullutukseksi minä ajatuksissani juttumme muutin, sitä kuunnellessani; kuinka minä näin "Doran" piirrettynä sen hopea-airon lavalle, joka laskettiin pöydälle tämän korkean tuomio-istuimen vertauskuvaksi; ja kuinka minusta, kun Mr. Spenlow lähti kotiin ilman minua (minä olin pitänyt sitä mieletöntä toivoa, että hän ottaisi minut mukaansa jälleen), tuntui siltä, kuin olisin ollut merimies ja se laiva, johon kuuluin, olisi purjehtinut pois ja jättänyt minut autiolle saarelle; sitä turhaan koettaisin kuvata. Jos tuo unelias, vanha oikeusto voisi herätä ja näkyvässä muodossa tuoda esiin ne päivälliset unelmat, joita minulla siinä Dorasta on ollut, saattaisi se ilmi minun todellisen tilani.
Minä en tarkoita niitä unelmia, joita minulla oli vaan sinä päivänä, mutta päivästä päivään, viikosta viikkoon ja toisesta työkaudesta toiseen. Minä en mennyt sinne ottamaan vaaria siitä, mitä siellä tapahtui, vaan Doraa ajattelemaan. Jos koskaan ajattelin juttuja, kun ne verkalleen laahoivat ohitseni, ajattelin niitä vaan sillä tavoin, että avioliiton asioissa (Doraa muistaen) itsekseni tuumailin, kuinka oli mahdollista, että naineet ihmiset voivat olla muuta, kuin onnellisia; ja että perintö-asioissa mietin, mihin toimeen ensiksi Doran suhteen rupeisin, jos riidan-alainen raha olisi minulle testamenteerattu. Rakkauteni ensi viikkona ostin neljä kallista liiviä — ei itse tähteni; minä en pannut mitään arvoa niihin; Doran tähden — ja rupesin käymään oljenkarvaisilla, vuohen-nahkaisilla hansikkailla kaduilla ja perustin kaikki ne varpaan-känsät, mitkä minulla milloinkaan on ollut. Jos saattaisin vaan tuoda esiin ne saappaat, joita siihen aikaan käytin, ja verrata niitä jalkani luonnolliseen kokoon, todistaisivat ne liikuttavalla tavalla, mimmoinen sydämeni tila oli.
Vaikka Doraa kunnioittaakseni näin surkeasti vaivasin itseäni, kävelin kuitenkin penikulmia joka päivä siinä toivossa, että saisin nähdä hänet. Norwood'in tiellä tunsivat yhtä hyvin minut kuin tämän paikkakunnan kirjeenkantajat; mutta ei siinä kyllin, minä kiertelin itse London'in ristin rastin. Minä kävelin pitkin katuja, missä parhaat puodit ladyjä varten olivat, minä liikuin basaarilla, niinkuin levoton haamu, minä häärin puistossa herkeämättä kauan aikaa sen jälkeen, kuin olin aivan uuvuksissa. Silloin tällöin näin hänet pitkien loma-aikojen perästä ja harvinaisissa tiloissa. Kenties näin hänen heiluttavan hansikastansa vaunujen akkunasta; kenties tapasin hänet, astuin hänen ja Miss Murdstonen kanssa vähän matkaa ja puhuttelin häntä. Viimeisessä tapauksessa olin aina hyvin onneton jälestäpäin, kun ajattelin, etten ollut sanonut mitään asiallista hänelle, taikka ettei hänellä ollut mitään käsitystä rakkauteni suuruudesta, taikka ettei hän ollenkaan huolinut minusta. Minä odotin aina, niinkuin arvata sopii, toista kutsumusta Mr. Spenlow'in luo. Minä petyin aina toiveissani, sillä minä en saanut mitään. Mrs. Crupp lienee varmaan ollut terävä-silmäinen nainen, sillä, kun tämä mieltymykseni oli vaan muutamien viikkojen vanha enkä minä ollut rohjennut kirjoittaa Agnes'illekaan selvemmin siitä, kuin että olin käynyt Mr. Spenlow'illa, "jonka koko perhe", lisäsin minä, "on vaan yks tytär"; — Mrs. Crupp, sanon, lienee varmaan ollut teräväsilmäinen nainen, sillä yksin tällä varhaisella kannallakin huomasi hän sen. Eräänä iltana, jona olin kovin alakuloinen, tuli hän ylös minun luokseni kysymään (häntä kiusasi silloin se tauti, jota olen maininnut), sopisiko minun antaa hänelle vähäisen kartemumman tinkturia, johon oli sekoitettu rabarberia ja joka oli maustettu seitsemällä neilikannesteen tilkalla — tämä oli paras rohto hänen kipuihinsa — taikka, jollei minulla sattunut olemaan mitään semmoista, vähän konjakkia, joka oli lähinnä parasta. Tämä ei maistunut hänestä, muistutti hän, niin hyvältä, mutta se oli lähinnä parasta. Kosk'en ollut milloinkaan edes kuullut tuosta ensimäisestä lääkkeestä, mutta minulla aina oli tuota toista ruokakammiossani, annoin Mrs. Crupp'ille siitä lasillisen, jota hän (etten pelkäisi, että sitä käytettäisiin mihinkään sopimattomaan tarkoitukseen) alkoi juoda minun nähdessäni.
"Reipastukaat, Sir", lausui Mrs. Crupp, "minua säälittää nähdä teitä tässä tilassa, Sir, minä olen äiti itse".
Minä en kaikin puolin ymmärtänyt, kuinka tämä tosiasia oli sovitettava minuun itseen; mutta minä hymyilin kuitenkin Mrs. Crupp'ille niin ystävällisesti kuin suinkin voin.
"No, Sir", lausui Mrs. Crupp. "Suokaat anteeksi. Minä tiedän, mitä se on, Sir. Kysymys on jostakin ladystä".
"Mrs. Crupp?" vastasin minä punehtuen.
"Oh, Jumala siunatkoon teitä! Olkaat hyvällä mielellä, Sir!" sanoi Mrs. Crupp ja nyykäytti päätänsä rohkaisevaisesti. "Älkäät koskaan heittäkö mitään asiaa menneeksi, Sir! Jos hän ei hymyile teille, löytyy monta, jotka hymyilisivät. Te olette nuori gentlemani, jolle kyllä hymyillään, Mr. Copperfull, ja teidän tulee oppia tuntemaan oma arvonne, Sir".
Mrs. Crupp nimitti minua aina Mr. Copperfull'iksi: ensiksi epäilemättä sen vuoksi, ettei se ollut minun nimeni; ja toiseksi sen vuoksi, että se oli, mikä minusta tuntuu luultavalta, jossakin kaukaisessa yhteydessä pesu-päivän[34] kanssa.
"Mikä saattaa teitä ajattelemaan, että kysymys on jostakin ladystä,
Mrs. Crupp?" sanoin minä.