"Tuota taivaan-sinistä pukua, joka sinulla tavallisesti oli".
"Niin tosiaan!" huudahti Traddles nauraen. "Kapea hioista ja lahkeista, vai kuinka? Voi minua! Hyvä! Ne olivat onnelliset ajat, eikö niin?"
"Totta puhuen luulen, että koulumestarimme olisi voinut tehdä ne onnellisemmiksi, ketään meistä vahingoittamatta", vastasin minä.
"Kenties olisikin", lausui Traddles. "Mutta voi minua! olipa siellä aika lailla lystiäkin. Muistatko noita makuuhuoneen iltoja? Kun pidimme illallispitojamme? Ja kun sinä tarinoit meille? Ha, ha, ha! Ja muistatko, kuinka minua kepitettiin, kun itkin Mr. Mell'iä? Vanha Creakle! Minä tahtoisin nähdä häntäkin jälleen!"
"Hän oli oikea peto sinua vastaan, Traddles", sanoin minä harmistuneena; sillä hänen hyvänsävyisyytensä teki, että minusta tuntui, kuin olisin nähnyt häntä vasta eilen piestävän.
"Niinkö luulet?" vastasi Traddles. "Todellako? Kenties hän olikin.
Mutta kaikki on nyt jo aikaa ohitse. Vanha Creakle!"
"Joku setäsi kustansi silloin kasvatuksesi?" sanoin minä.
"Niin kustansi", lausui Traddles. "Se, jolle aina aioin kirjoittaa. Enkä koskaan kirjoittanut, kuinka! Ha, ha, ha! Niin, minulla oli setä silloin. Hän kuoli vähän sen jälkeen, kuin minä jätin koulun".
"Vai niin!"
"Niin. Hän oli ammattitoimestansa lakannut — miksi sitä sanotaan — kangaskauppias — verkakauppias — ja oli tehnyt minut perilliseksensä. Mutta hän ei rakastanut minua, kun kasvoin suuremmaksi".