"Rakas Traddles!" huudahdin nopeasti. "Mitä puhutkaan!" Traddles katseli minua, niinkuin hän olisi kummastellut, mitä minä puhuin.
"Mr. ja Mrs. Micawber!" toistin minä, "No, he ovat likeisiä tuttaviani!"
Parhaasen aikaan sattuva, kaksinkertainen oven kolkutus, jonka hyvin tunsin vanhasta kokemuksesta Windsor Terrace'n ajoilta ja jota ei kukaan muu, kuin Mr. Micawber, koskaan olisi voinut saada aikaan, poisti kaikki epäilykset, olivatko he minun vanhat ystäväni. Minä pyysin Traddles'ia käskemään isäntäänsä tulemaan ylös. Traddles teki siis niin rintavarustimen takaa; ja Mv. Micawber, ihan muuttumatonna — polvihousut, keppi, paidankaulus ja lorgnetti aivan samat, kuin ennen — astui huoneesen gentilillä ja nuorekkaalla katsannolla.
"Pyydän anteeksi, Mr. Traddles", lausui Mr. Micawber tuolla vanhalla äänensä vierityksellä ja laaten jotakin hiljaista nuottia hyräilemästä. "Minä en huomannut, että teidän kaikkein pyhimmässänne oli joku tälle asunnolle vieras henkilö".
Mr. Micawber kumarsi hiukan minua ja kohotti paidankaulustansa.
"Kuinka voitte, Mr. Micawber?" lausuin minä.
"Sir", sanoi Mr. Micawber, "te olette erinomaisen kohtelias. Minä olen in statu qvo".
"Ja Mrs. Micawber?" jatkoin minä.
"Sir", vastasi Mr. Micawber, "hän on myöskin, kiitos Jumalan, in statu qvo".
"Entä lapset, Mr. Micawber?"