Mr. Micawber syleili nyt Mrs. Micawber'ia ja pusersi kättäni, antaen minun näistä katkonnaisista, puolipeitteisistä sanoista päättää, että hänen kotoinen vedentuontinsa oli keskeytetty tänä ehtoona, kosk'ei hän ollut säännöllisesti suorittanut maksoansa yhtiölle.
Mr. Micawber'in ajatuksia tästä surullisesta aineesta luovuttaakseni, ilmoitin hänelle, että turvasin häneen yhtä punssi-maljaa varten, ja saatin hänet sitruunien luo. Hänen äskeinen alakuloisuutensa, etten sanoisi epätoivonsa, oli silmänräpäyksellä mennyt. Minä en ole koskaan nähnyt ketään, joka semmoisella mielihyvällä olisi puuhannut keskellä sitruunin-kuorten ja sokurin suloista hajua, palavan rommin lemua ja kiehuvan veden höyryä, kuin Mr. Micawber tänä iltana. Kummallista oli nähdä, kuinka hänen kasvonsa paistoivat meitä kohden noitten hyvänhajuisten utu-pilvien lomasta, kun hän liikutti ja sekoitti ja maisteli, ja näytti siltä kuin hän olisi perustanut omaisuuden perheellensä hamaan kaukaisimpaan tulevaisuuteen eikä laittanut punssia. Mitä Mrs. Micawber'iin tulee, en tiedä, oliko se seuraus lakista vai lavendeli-vedestä vai valkeasta vai vahakynttilöistä, mutta hän astui ulos makuuhuoneestani, verrallisesti puhuen, armaana. Eikä leivonen koskaan ollut iloisempi, kuin tämä oivallinen nainen.
Minä arvaan — minä en koskaan uskaltanut kysyä, mutta minä arvaan — että Mrs. Crupp, anturaiset paistettuaan, oli käynyt kipeäksi. Sillä tämän jälkeen kääntyi kaikki meiltä alaspäin. Lampaanreisi tuotiin ylös aivan punaisena sisäpuolelta ja kovin vaaleana ulkopuolelta, paitsi sitä varistettuna täyteen jonkunlaista vierasta, soran-luontoista ainetta, niinkuin se olisi pudonnut tuon merkillisen kyökin-takan tuhkaan. Mutta meidän ei käynyt tätä asiaa ratkaiseminen lihan-nesteen johdolla, sillä nuori tyttö oli kaatanut tämän kaikki portaille, jossa se, ohi mennen, pysyi pitkänä suikaleena, siksi kuin se vähitellen kului pois. Kyhkyispasteija ei ollut hullumpi, mutta petollinen, sillä kuori oli, frenologien tavalla puhuen, niinkuin erhetyttävä ihmiskallo: täynnänsä kupuloita ja kyhmyjä, mutta ei mitään mainittavaa alla. Lyhyeltä, pidot menestyivät niin huonosti, että olisin ollut aivan onneton — huonon menestyksen puolesta, tarkoitan, sillä minä olin aina onneton Doran puolesta — joll'ei seurani leikillinen luonto ja eräs Mr. Micawber'in sukkela mieli-johde olisi huojentanut sydäntäni.
"Rakas ystäväni Copperfield", lausui Mr. Micawber, "tapaturmia sattuu parhaimminkin järjestetyissä perheissä; ja semmoisissa perheissä, joita ei hallitse tuo kaikkialle tunkeuva vaikutus, joka pyhittää, samalla kuin se jalostuttaa — minä aioin sanoa, lyhyeltä, naisen vaikutus, kun hän ilmestyy vaimon ylevässä muodossa — sopii niitä varmuudella odottaa ja filosofin tavalla niitä kantaa. Jos sallitte minun muistuttaa, että harvoin löytyy laatuansa parempia ravinto-aineita, kuin pippuroittu ja suolattu kotletti, ja että minun luullakseni, jos vähän ja'amme työn, saatamme laittaa hyvänkin semmoisen, kun vaan tuo nuori passarityttö hankki halsterin, tahtoisin esitellä teille, eikö tätä vähäistä kommelusta voisi helposti parantaa".
Ruokakammiossa oli halsteri, jolla aamuisin silavanvipaleeni paahdettiin. Me toimme sen sisään tuota hätää ja ryhdyimme heti Mr. Micawber'in tuuman toimeen-panoon. Työn-jako, johon hän oli viitannut, oli tämä: — Traddles leikkasi lampaan-reiden liuskoihin; Mr. Micawber (joka oivallisesti osasi kaikkia tämmöisiä) ripoitti niihin pippuria, sinappia ja suolaa; minä panin ne halsterille, kääntelin niitä kahvelilla ja nostin ne pois Mr. Micawber'in käskyn mukaan; sillä välin kuin Mrs. Micawber lämmitti ja yhä liikutti champignoni-kastetta vähäisessä pannussa. Kun meillä oli liuskoja kylläksi valmiina, että sopi aloittaa, kävimme niitten kimppuun, hiat yhä ranteimille kiverrettyinä, samalla kuin toiset liuskat ritisivät ja räiskyivät valkealla ja huomiomme jakaantui talrikeillamme olevan lampaan-lihan ja paraikaa valmistuvan lampaan-lihan kesken.
Osittain tämä uusi ruoan laittamisen keino, sen oivallisuus, sen puuhat, lakkaamaton nouseminen ruoan katsomista varten, alituinen istuminen syömistä varten, kun mureat liuskat tulivat kuumina ja kihisevinä halsterilta, osittain hommaaminen, valkeasta punehtuminen, ilonpito keskellä tätä hupaista melua ja himartavaa ruoanhajua — ne kaikki saattivat meidät syömään lampaanreiden luuhun asti. Oma ruokahaluni palasi niinkuin ihmeen kautta. Minä häpeen sitä kertomasta, mutta minä todella luulen, että unhotin Doran vähäksi aikaa. Minä olen vakuutettu, ettei Mr. ja Mrs. Micawber olisi voinut saada hauskempia päivällisiä, vaikka niitä hankkiaksensa olisivat myyneet jonkun sängyn. Traddles nauroi koko ajan melkein yhtä sydämellisesti, kuin hän söi ja teki työtä. Me nauroimme kaikki yhteen ääneen; ja minä rohkenen väittää, ettei suuremmalla menestyksellä koskaan ole mitään pitoja pidetty.
Ilomme oli korkeimmillansa, ja me askaroimme kaikki vireästi eri osastoissamme, koettaen saattaa viimeistä liuskakerrostamme semmoiseen täydelliseen tilaan, joka kunnialla päättäisi kemumme, kun huomasin, että joku outo henkilö oli huoneessa, ja silmäni kohtasivat tyvenen Littimer'in silmät, joka seisoi, hattu kädessä, minun edessäni.
"Mikä nyt!" kysyin minä vasten tahtoani.
"Pyydän anteeksi, Sir, minua käskettiin tulemaan tänne. Eikö isäntäni ole täällä, Sir?"
"Ei".