"Tämä Mrs. Micawber'in ajatus, rakas Copperfieldini", lausui Mr. Micawber, vetäen paidankaulustansa yhteen leukansa alle ja katsellen minua syrjäpuolelta, "on totta puhuen se harppaus, johon viittasin, kun minun viimein oli ilo nähdä teitä".
"Sanomalehdissä ilmoittaminen käy jotenkin kalliiksi", muistutin minä epäileväisesti.
"Juuri niin!" lausui Mrs. Micawber, säilyttäen muodossaan samaa logillista katsantoa. "Aivan totta, rakas Mr. Copperfieldini! Minä olen tehnyt saman muistutuksen Mr. Micawber'ille. Erittäin tästä syystä ajattelen, että Mr. Micawber'in täytyy (niinkuin jo olen sanonut, velvollisuudesta itseänsä kohtaan, velvollisuudesta perhettänsä kohtaan ja velvollisuudesta yhteiskuntaa kohtaan) ottaa joku summa rahoja vekselillä".
Taaksepäin tuolillansa nojaantuneena leikitsi Mr. Micawber lorgnettinsa kanssa ja loi silmänsä ylös kattoon; mutta minusta näytti, kuin hän samalla olisi kääntänyt niitä Traddles'iin, joka katseli valkeata.
"Jollei kenelläkään heimoni jäsenellä", sanoi Mrs. Micawber, "ole luonnosta sitä hellyyttä, että hän negotieraa tämän vekselin — minä luulen, että löytyy parempi asioitsian lauselma, joka ilmoittaa, mitä tarkoitan —"
Silmät yhä vielä kattoon luotuina, sanoi Mr. Micawber: "diskonteeraa".
"Että hän diskonteeraa tämän vekselin", jatkoi Mrs. Micawber, "niin minun ajatukseni on se, että Mr. Micawber lähtee City'yn, vie tämän vekselin raha-markkinoille ja myy sen siitä hinnasta, minkä hän saa. Jos ihmiset raha-markkinoilla pakoittavat Mr. Micawber'ia kärsimään suurta vahinkoa, koskee se heitä itseä ja heidän omaa-tuntoansa. Minä puolestani katson sitä rahan tiloitukseksi. Minä kehoitan, rakas Mr. Copperfieldini, Mr. Micawber'ia tekemään samoin: pitämään sitä rahan tiloituksena, joka varmaan tuottaa voittoa, sekä suostumaan mihin uhraukseen hyvänsä".
Minä tunsin, mutta en suinkaan tiedä miksi, että tämä oli itsensä kieltämistä ja hellää rakkautta Mrs. Micawber'in puolelta, ja minä sopersin jotakin sinnepäin. Traddles, joka yhtyi minun nuottiini, teki samoin, yhä valkeata katsellen.
"Minä en tahdo", lausui Mrs. Micawber, juoden punssiansa loppuun ja vetäen shaaliansa olkapäittensä yli, makuuhuoneeseni lähteäksensä; "minä en tahdo pitkittää näitä muistutuksia Mr. Micawber'in raha-seikoista. Teidän valkeanne äärellä, rakas Mr. Copperfield'ini, ja Mr. Traddles'in läsnäollessa, joka tosin ei ole niin vanha ystävä, mutta kuitenkin yksi perheestämme, en malttanut olla sitä tietä ilmoittamatta, jota minä neuvon Mr. Micawber'in astumaan. Minä tunnen, että se aika on tullut, jolloin Mr. Micawber'in täytyy ponnistaa voimiansa ja — minä tahdon lisätä — todistaa arvoansa, ja minusta näyttää tämä parhaalta keinolta. Minä tiedän, että olen vaan nainen ja että miehen järkeä tavallisesti katsotaan kykenevämmäksi ratkaisemaan semmoisia kysymyksiä; mutta minun ei kuitenkaan sovi unhottaa, että, kun asuin kotona isän ja äidin luona, isäni oli tapa sanoa: 'Emman ruumis on hento, mutta asiain käsittämisessä hän ei ole ketään huonompi'. Että isäni liiaksi piti minun puoltani, tiedän kyllä; mutta että hän jossakin määrässä oli ihmistuntia, kieltää yhtä paljon velvollisuuteni kuin ymmärrykseni minua epäilemästä".
Tällä puheella ja vastustaen meidän pyyntöjämme, että hän läsnä-olollansa sulostuttaisi jälellä olevan punssin tyhjentämistä, peräytyi Mrs. Micawber makuuhuoneeseni. Ja minä tunsin todella, että hän oli jalo nainen — semmoinen nainen, joka olisi sopinut Roman matronaksi ja yleisen häiriön aikana toimittanut kaikenlaisia sankaritöitä.