"Rannikolla ihmiset eivät saata kuolla", vastasi Mr. Peggotty, "ennenkuin vesi on melkein kokonaan laskenut. Eikä he voi syntyä, ennenkuin vesi on melkein kokonaan nousnut — ei oikein syntyä. Hän lähtee pois vuoksen kanssa. Puoli neljältä on vuoksi, ja sitten kuollutta vettä puolen tunnin aikaa. Jos hän elää, siksi kuin se kääntyy, pitää hän puoltansa vielä luoteen ajan ja lähtee pois seuraavan vuoksen kanssa".
Me jäimme sinne katsomaan häntä pitkäksi aikaa — tuntikausiksi. Mikä salainen vaikutus minun läsnä-olollani oli hänen suhteensa tässä hänen tilassaan, en saata sanoa; mutta kun hän viimein alkoi vähän hourailla, on varma, että hän mutisi jotain minun kouluun viemisestäni.
"Hän tointuu", lausui Peggotty.
Mr. Peggotty koski minuun ja kuiskasi suurella kammolla ja kunnioituksella: "he menevät molemmat nopeasti pois".
"Rakas Barkis!" sanoi Peggotty.
"C. P. Barkis", vastasi hän hiljalleen. "Ei parempaa naista missään!"
"Katso! Tässä on Master Davy!" sanoi Peggotty. Sillä Mr. Barkis avasi nyt silmänsä.
Minä aioin juuri kysyä häneltä, tunsiko hän minua, kun hän koetti ojentaa ulos käsivarttansa ja sanoi minulle selvästi, ystävällisellä hymyllä:
"Barkis'ia haluttaa!"
Ja koska nyt oli vuoksen aika, lähti hän pois sen kanssa.