"Toisen isän", sanoi Peggotty.
"Toisen?" kerroin minä.
Peggotty avasi suutansa, niinkuin hän juuri olisi nielaissut jotakin oikein kovaa, ja ojentaen kättänsä sanoi:
"Tulkaat näkemään häntä".
"Minä en tahdo nähdä häntä."
"Ja äitiänne", sanoi Peggotty.
Minä herkesin vastustamasta, ja me menimme suoraan parhaasen vierashuoneesen, johon hän jätti minut. Toisella puolella valkeata istui äitini; toisella Mr. Murdstone. Äitini laski pois ompeluksensa ja nousi äkisti, mutta jonkunlaisella pelolla minun mielestäni.
"No, Clarani", lausui Mr. Murdstone. "Muista! hillitse itseäsi, hillitse aina itseäsi! Davy poika, kuinka sinä voit?"
Minä annoin hänen kättä. Hetken epäiltyäni menin äitini luo ja suutelin häntä: hän suuteli minua, taputti minua hellästi olkapäälle ja istui alas jälleen työnsä ääreen. Minä en saanut katsotuksi äitiini, minä en saanut katsotuksi häneen, minä tiesin aivan hyvin, että hän katseli meitä molempia; ja minä käännyin akkunaa päin ja katselin muutamia pensaita, jotka painoivat alas paitansa kylmässä ilmassa.
Heti kuin minun sopi pujahtaa pois, pujahdin toiseen kerrokseen. Minun rakas makuuhuoneeni oli muutettu, ja minun täytyi maata kaukana siitä. Minä palasin alikerrokseen, löytääkseni jotakin, joka oli entisellänsä, niin muuttuneelta kaikki näytti; ja astuin pihalle. Minä kiirehdin varsin pian pois takaisin, sillä tyhjässä koirankopissa asui nyt iso koira — kolea-ääninen ja musta, niinkuin hänkin — ja se oli kovin vihainen, kun näki minut, ja rupesi ajamaan minua takaa.