"Niin, sinun on, Edvard, hyvin helppo sanoa, että sinä kummastelet!" huudahti äitini, "ja sinun on hyvin helppo puhua lujuudesta, mutta sinä et itse pitäisi siitä".
Lujuus, suvaittakoon minun sanoa, oli se pää-avu, johon molemmat, Mr. ja Miss Murdstone, turvasivat. Olkoon, että siihen aikaan olisin selittänyt ajatustani tästä sanasta millä lailla hyvänsä, jos minua olisi siihen vaadittu, minä ymmärsin kuitenkin omalla tavallani, että se oli vaan toinen nimi tyranniudelle ja jonkunlaiselle synkeälle, röyhkeälle, pirulliselle mielenlaadulle, joka asui heissä molemmissa. Heidän uskontunnustuksensa, niinkuin minä nyt lausuisin sitä, oli tämä. Mr. Murdstone oli luja; ei kukaan muu hänen mailmassaan saanut olla niin luja, kuin Mr. Murdstone; ei kukaan muu hänen mailmassaan saanut olla luja ollenkaan, sillä kaikkien muitten täytyi taipua hänen lujuutensa alle. Miss Murdstone oli yksi poikkeus. Hän sai olla luja, mutta ainoastaan sukulaisuuden vuoksi ja vähemmässä ja alamaisessa määrässä. Äitini oli toinen poikkeus. Hän sai olla luja, ja hänen täytyi olla; mutta ainoastaan sillä tavalla, että hän kärsi heidän lujuuttansa ja lujasti uskoi, ettei löytynyt mitään muuta lujuutta maan päällä.
"Sangen ikävää on", lausui äitini, "että minun omassa huoneessani —"
"Sinun omassa huoneessasi?" toisti Mr. Murdstone. "Clara!"
"Meidän omassa huoneessamme, tarkoitan minä", sopersi äitini, ilmeisesti pelästyneenä — "minä toivon, että sinä tiedät, mitä tarkoitan, Edvard — se on sangen ikävää, että sinun omassa huoneessasi minulla ei ole sanaakaan sanomista talouden asioissa. Minä olen varma, että hallitsin varsin hyvin, ennenkuin menimme naimisiin. Löytyy todistuksia", sanoi äitini nyyhkyttäen; "kysy Peggotylta, enkö minä tullut oikein hyvästi toimeen, kun ei kukaan sekaantunut asioihini!"
"Edvard", lausui Miss Murdstone, "laita, että tästä tulee loppu. Minä lähden huomenna".
"Jane Murdstone", sanoi hänen veljensä, "ole vaiti! Kuinka uskallat näyttää, ettet tunne luontoani paremmin, kuin sanasi ilmoittavat?"
"Minä olen varma", jatkoi äiti parkani kokonaan allakäden ja monilla kyynelillä, "etten tahdo, että kukaan lähtee. Minä kävisin varsin kurjaksi ja onnettomaksi, jos joku lähtisi. Minä en pyydä suuria. Minä en ole kohtuuton. Minä soisin vaan, että minulta joskus kysytään neuvoa. Minä olen kovasti kiitollinen jokaiselle, joka auttaa minua, minä soisin vaan, että minulta joskus muodon vuoksi kysytään neuvoa. Minä luulin, että se kerta huvitti sinua että olin hiukan kokematon ja tyttömäinen, Edvard — niin sinä todella sanoit — mutta sinä näytät nyt vihaavan minua siitä, sinä olet niin ankara".
"Edvard", lausui Miss Murdstone jälleen, "laita, että tästä tulee loppu. Minä lähden huomenna".
"Jane Murdstone", räyskäsi Mr. Murdstone. "Oletko vaiti? Kuinka uskallat?"