"Entä pikku Em'ly ja Mrs. Gummidge?"
"Tavattoman hyvin", sanoi Mr. Peggotty.
Tuosta oltiin vähän vaiti. Keskeyttääksensä tätä vaitioloa veti Mr. Peggotty plakkaristansa kaksi kauhean kookasta hummeria, suunnattoman suuren rapon ja ison kanvassipussin äyriäisiä ja latoi ne Ham'in syliin.
"Näettekö", lausui Mr. Peggotty, "kun huomasimme, että olitte mieltyneet vähäiseen makupalaan ruokanne lisäksi, olemme olleet niin rohkeat. Vanha äiti keitti ne, niin teki. Mrs. Gummidge keitti ne. Niin", sanoi hitaasti Mr. Peggotty, joka luullakseni piti kiinni tästä aineesta, koska hänellä ei ollut mitään muuta ainetta valmiina, "Mrs. Gummidge, minä vakuutan teille, hän keitti ne".
Minä lausuin kiitollisuuttani; ja katseltuansa Ham'ia, joka seisoi yksinkertaisesti hymyillen kuori-eläville eikä yrittänytkään auttaa häntä, jatkoi Mr. Peggotty:
"Me tulemme, näette, tuulen ja luoteen avulla yhdessä Yarmouth'in aluksessa Gravesand'iin. Sisareni kirjoitti minulle tämän paikan nimen ja kirjoitti minulle, että, jos koskaan sattuisin käymään Gravesand'issa, minun pitäisi tulla tänne ja kysyä Mas'r Davyä ja sanoa terveisiä häneltä, toivottaa hänelle nöyrästi hyvää ja kertoa, että hänen omaisensa voivat tavattoman hyvin. Pikku Em'ly, näette, kirjoittaa sisarelleni, kun minä palaan, koska minä näin teidät ja te samaten voitte tavattoman hyvin, ja sillä tapaa mennään hauskasti ympäri toisesta toiseen".
Minun täytyi ajatella hiukan, ennenkuin käsitin, mitä Mr. Peggotty tarkoitti tällä vertauslauseella, joka sisälsi täydellisen tiedon ympyrän. Sitten minä kiitin häntä sydämellisesti ja sanoin, tuntien, kuinka punehduin, että luulin pikku Em'lynkin muuttuneen siitä, kuin meidän oli tapa poimia näkinkenkiä ja piikiviä rannalla.
"Hän kasvaa aika ihmiseksi, se se on, joksi hän kasvaa", vastasi Mr.
Peggotty. "Kysykäät häneltä".
Hän tarkoitti Ham'ia, joka hohti ilosta ja hyväksymisestä äyriäspussin takana.
"Hänen kauniit kasvonsa!" lausui Mr. Peggotty, jonka omat kasvot loistivat, kuin päivänvalo.