"Nyt, kun hän on saanut veljen, sitä minä tarkoitan", lausui Peggotty.
Äitini alkoi heti itkeä ja kummasteli, kuinka Peggotty rohkeni sanoa mitäkään semmoista.
"Niinkuin tämä pikkuinen viaton raukka kehdossansa olisi koskaan tehnyt mitään pahaa sinulle taikka kenellekään muulle, sinä kateellinen olento!" hän sanoi. "Parempi olisi, että menisit Mr. Barkis'ille, ajomiehelle. Miks'et mene?"
"Minä tekisin Miss Murdstone'n onnelliseksi, jos menisin", arveli
Peggotty.
"Kuinka paha sisu sinulla on, Peggotty!" vastasi äitini. "Sinä kadehdit Miss Murdstone'a niin, kuin mikään naurettava olento ikinä voi kadehtia. Sinä tahtoisit pitää avaimia itse ja antaa ulos kaikki, mitä tarvitaan, luulen minä? Minä en ihmettele, vaikka kadehtisitkin. Kuitenkin tiedät, että hän tekee sitä vaan sulasta hyvyydestä ja mitä parhaissa aikomuksissa! Sinä tiedät, että hän tekee niin, Peggotty — sinä tiedät sen hyvin".
Peggotty mutisi jotakin, joka kuului: "järveen parhaat aikomukset!" ja jotakin muuta, joka kuului siltä, kuin olisi noita parhaita aikomuksia ollut vähän liiaksi.
"Minä tiedän, mitä sinä tarkoitat, sinä häijy ihminen", lausui äitini. "Minä ymmärrän sinut, Peggotty, täydellisesti. Sinä tiedät, että minä ymmärrän, ja minua kummastuttaa, ettet punehdu, kuin tuli. Mutta yksi kysymys erältänsä. Miss Murdstone'sta on nyt kysymys, Peggotty, etkä sinä pääse siitä. Etkö ole kuullut hänen monta monituista kertaa sanovan, että hän katsoo minua liian ajattelemattomaksi ja liian —"
"Kauniiksi", keksi Peggotty.
"No niin", vastasi äitini, puoleksi nauraen, "ja jos hän on kyllin yksinkertainen sanomaan sitä, sopiiko syyttää minua siitä?"
"Ei kukaan sano, että sopii", lausui Peggotty.