Ja me ryhdyimme taas gitarrinkoteloon, kukan-maalaukseen ja noihin lauluihin, kuinka ei koskaan saisi lakata tanssimasta, tra-la-ra! ja olimme yhtä onnelliset, kuin viikko pitkä. Minä toivoin toisinaan, että olisin uskaltanut viitata siihen, että Miss Lavinia kohteli sydämeni lemmittyä liian paljon niinkuin leikkikalua; ja minä heräsin toisinaan niinkuin unesta, ihmeekseni havaiten, että minullekin oli tullut sama yleinen vika ja minäkin kohdellut häntä niinkuin leikkikalua — mutta en usein.
YHDESTOISTA LUKU.
Ilkeyttä.
Vaikk'ei tätä käsikirjoitusta ole aiottu kenenkään muun silmille, kuin minun, tuntuu minusta, niinkuin minun ei tulisi kertoa, kuinka ahkerasti minä, hyvin tuntien, missä edesvastauksessa olin Doralle ja hänen tädeillensä, tein työtä, oppiakseni tuota kauheata pikakirjoitusta ja kaikkia siihen kuuluvia parannuksia. Siihen, mitä jo olen kirjoittanut kestäväisyydestäni tähän elämäni aikaan sekä siitä kärsivällisestä ja hellittämättömästä jäntevyydestä, joka silloin alkoi kypsyä minussa ja joka, minä tiedän sen, on luonteeni voimakkain osa, jos siinä yleensä on mitään voimaa, tahdon vaan lisätä, että, taaksepäin katsoessani, pidän juuri niitä menestykseni lähteenä. Minä olen ollut hyvin onnellinen maallisissa asioissa; moni mies on tehnyt paljon kovemmin työtä eikä ole onnistunut puoleksikaan niin hyvin; mutta minä en olisi koskaan saanut aikaan, mitä olen saanut, jollen olisi tottunut säännöllisyyteen, tarkkuuteen ja ahkeruuteen sekä päättänyt yhdistää kaikkia voimiani yhteen asiaan kerrallaan, kysymättä, kuinka pian toinen seuraisi sitä kantapäillä. Jumala tietää, etten kirjoita tätä missään oman kiitoksen hengessä. Se mies, joka tarkastaa omaa elämäänsä, niinkuin minä, sivusta sivuun jatkaen, saa todella olla eheä ihminen, jos hän välttää katkeria omantunnon vaivoja siitä, että hän on laiminlyönyt monta luonnonlahjaa, että hän on jättänyt monta tilaisuutta käyttämättä, että monta hairastelevaa ja väärää tunnetta taukoamatta on taistellut hänen rinnassaan ja voittanut hänet. Minulla ei suinkaan ole yhtäkään luonnonlahjaa, jota en ole väärin käyttänyt. Tarkoitukseni on yksinkertaisesti se, että mitä tahansa olen elämässä koettanut tehdä, sitä olen kaikesta sydämestä koettanut tehdä hyvin; että mihin tahansa olen antaunut, siihen olen täydellisesti antaunut; että suurissa aikeissa niinkuin vähäisissäkin aina olen täydellä todella käynyt asiaan käsiksi. Minä en ole koskaan luullut mahdolliseksi, että mikään syntyperäinen tai saavutettu taito voi toivoa pääsevänsä tarkoituksensa perille, jollei siihen yhdy vakavuus, suoruus ja uutteruus. Ei tässä mailmassa löydy mitään päämäärää, johon päästään ilman näitä hyviä avuja. Mainio luontoperäinen kyky ja onnellinen sattumus saattavat ehkä olla niitten tikapuitten molempina kylkinä, joita myöden muutamat ihmiset nousevat ylöspäin, mutta näitten tikapuitten puolapuina täytyy olla semmoinen aine, jota kestää kuluttaa; eikä löydy mitään, joka palkitsee perinpohjaista, harrasta ja vilpitöntä todentekoa. Etten koskaan pannut vaan kättäni mihinkään, johon sopi panna koko ruumis, ja etten koskaan halveksinut työtäni, olipa se mikä hyvänsä, ne, huomaan minä nyt, olivat minun kultaiset sääntöni.
Kuinka paljon niistä tavoista, joita vast'ikään olen säännöiksi muodostanut, olen saanut Agnesilta, en tahdo uudestaan tässä selittää. Kertomukseni kääntyy nyt kiitollisella rakkaudella hänen puoleensa.
Hän tuli kahdeksi viikoksi vieraisille tohtorille. Mr. Wickfield oli tohtorin vanha ystävä, ja tohtori tahtoi haastella hänen kanssaan ja virkistyttää häntä. Tästä oli puhuttu Agnesin kanssa, kun tämä viimein oli kaupungissa, ja mainittu vieraisilla käynti oli seuraus siitä. Agnes ja hänen isänsä tulivat yhdessä. Minä en kummastellut paljon, kun kuulin häneltä, että hän oli luvannut hankkia jotakin asuntoa lähitteellä Mrs. Heep'ille, jonka luuvalo vaati ilman muutosta ja joka mielellään tahtoi nauttia sitä tämmöisessä seurassa. Enkä sitäkään kummastellut, kun seuraavana päivänä Uriah, niinkuin kuuliainen poika, tuotti arvokkaan äitinsä uuteen asuntoon.
"Näettekö, Master Copperfield", lausui hän, kun hän minun pyytämättäni tuli kävelemään kanssani tohtorin puutarhassa, "kun on rakastunut, on aina vähän mustasukkainen — kumminkin tahtoo pitää armastansa silmällä".
"Ketä te nyt epäilette?" kysyin minä.
"Kiitos teidän, Master Copperfield", vastasi hän, "ei ketään erityisesti juuri tätä nykyä — ei mitään miespuolta kumminkaan".
"Tarkoitatteko siis, että epäilette jotakin naispuolta".