Minä en saattanut nähdä häntä niiltä kyyneliltä, joita hänen vakavuutensa ja hyvyytensä, niin suuresti kaunistuen hänen yksinkertaisesta käytöksestään ja niin suuresti tätä kaunistaen, tuottivat silmiini. Hän oli astunut oven luo ja lisäsi:
"Gentlemanit, minä olen näyttänyt teille sydämeni. Minä olen varma, että pidätte sitä kunniassa. Mitä tänä iltana olemme puhuneet, siitä ei saa koskaan enää puhua. Wickfield, tukekaat minua vanhan ystävän käsivarrella toiseen kerrokseen!"
Mr. Wickfield kiirehti hänen luoksensa. Sanaakaan vaihtamatta menivät he verkalleen ulos huoneesta yhdessä, sillä välin kuin Uriah katseli heitä.
"No, Master Copperfield!" lausui Uriah, leppeästi kääntyen minun puoleeni. "Asia ei ole kokonaan muodostunut semmoiseksi, kuin olisi sopinut toivoa, sillä tuo vanha opinmies — mikä oivallinen mies! — on yhtä sokea kuin tiilikivi; mutta se perhe on nyt toimitettu pois tieltä, luulen minä!"
Minun ei tarvinnut muuta, kuin kuulla hänen äänensä, kun jo vimmastuin niin mielettömästi, etten ole koskaan ennen enkä jälestäpäin siinä määrässä vimmastunut.
"Te konna", sanoin minä, "mitä tarkoitatte, kun sekoitatte minut juoniinne? Kuinka rohkenette, petollinen koira, vedota minuun juuri nyt, niinkuin olisimme yhdessä keskustelleet siitä?"
Kun sillä tapaa seisoimme vastakkain, näin minä niin selvästi hänen kasvojensa salaisesta riemusta, mitä jo ennen täydellisesti tiesin (minä tarkoitan, että hän oli tyrkyttänyt luottamuksensa minulle, varta vasten minua pahoittaaksensa, sekä juuri tässä asiassa virittänyt ansan eteeni), etten voinut kauemmin hillitä itseäni. Koko hänen laiha poskensa oli tuossa houkutellen edessäni, ja minä löin häntä kämmenelläni semmoisella voimalla, että sormiani pisteli, niinkuin olisin polttanut ne.
Hän tarttui käteeni, ja me seisoimme tässä asemassa, katsellen toisiamme. Me seisoimme tällä tapaa kauan; kylläksi kauan, että minä näin sormieni valkoisten jälkien katoavan hänen tulipunaisesta poskestaan ja jättävän sen vielä punaisemmaksi.
"Copperfield", sanoi hän viimein, huohottaen, "oletteko jättäneet järkenne hyvästi?"
"Minä olen jättänyt teidät hyvästi", vastasin minä, temmaten irti käteni. "Te viheliäinen, minä en tahdo tietää teistä enää".