"Oh, sinä julma, julma poika, kun sanot, että minä olen ikävä vaimo!" huudahti Dora.
"Mutta, rakas Dorani, tiedäthän, etten koskaan ole sitä sanonut!"
"Sinä sanoit, etten ollut hauska!" arveli Dora.
"Minä sanoin, ettei talouden-pitomme ollut hauska".
"Se on aivan sama asia!" huudahti Dora. Ja hän ajatteli ilmeisesti niin, sillä hän itki katkerasti.
Minä astuin taas muutamia kertoja huoneen poikki täynnä rakkautta sievää vaimoani kohtaan ja mieletönnä itsesyytöksistä ja halusta särkeä pääni oveen. Minä kävin taas istumaan ja sanoin:
"Minä en moiti sinua, Dora. Meillä on molemmilla paljon oppimista. Minä koetan vaan näyttää sinulle, ystäväni, että sinun täytyy — sinun todella täytyy" (minä olin päättänyt, etten luopuisi tästä) "tottua katsomaan Mary Anne'a ja samoin toimittamaan jotakin itseäsi ja minua varten".
"Minua kummastuttaa, että puhut näin kiittämättömästi", nyyhkytti Dora. "Vaikka tiedät, että minä nykyisin, kun sanoit tahtovasi vähän kalaa, itse kuljin pitkät matkat ja toimitin sitä, ilahuttaakseni sinua".
"Ja siinä teit oikein kauniisti, oma lemmittyni", lausuin minä. "Minä tunsinkin sen sydämessäni niin, etten olisi millään lailla tahtonut edes mainita, että ostit lohen — jossa oli liiaksi kahdelle. Taikka että se maksoi punnan ja kuusi shillingiä — joka oli enemmän, kuin meidän varamme sallivat".
"Sinä olit niin mielissäsi siitä", nyyhkytti Dora. "Ja sanoit, että minä olin pikku hiiri".