Minä kumarsin kylmästi gentlemaniani ja Peggotty oli häntä tuskin tuntevinaan. Mr. Murdstone oli ensin hiukan hämmennyksissään, kun näki meidät molemmat yhdessä, mutta päätti nopeasti, mitä tehdä, ja tuli minun luokseni.
"Minä toivon", lausui hän, "että teidän on hyvin laita?"
"Siitä te tuskin pidätte lukua", sanoin minä. "Hyvin. jos tahdotte tietää".
Me katselimme toisiamme, ja hän puhutteli nyt Peggottya.
"Entä te", arveli hän. "Minä huomaan surulla, että teidän on miehenne kuollut".
"Tämä ei ole ensimäinen, jonka kuolema on minulta eläessäni vienyt, Mr. Murdstone", vastasi Peggotty, kiireestä kantapäähän vapisten. "Minä toivon ilolla, ettei tarvitse soimata ketään tästä — ettei kenenkään tarvitse vastata siitä".
"Hoo!" lausui Mr. Murdstone; "se on lohduttava ajatus. Te olette siis tehneet velvollisuutenne?"
"Minä en ole, kiitos Jumalan, vaivannut ketään kuoliaaksi", sanoi Peggotty. "Ei, Mr. Murdstone, minä en ole pakoittanut ja peloittanut mitään suloista olentoa ennenaikaiseen hautaan!"
Mr. Murdstone katseli hetken aikaa Peggottya synkästi — katuvaisesti, siltä minusta näytti — ja sanoi sitten kääntäen päätänsä minua kohden, mutta katsellen jalkojani eikä kasvojani:
"Ei ole luultavaa, että yhdymme pian jälleen; — epäilemättä yksi ilon lähde meille molemmille, sillä tämmöiset kohtaukset eivät koskaan voi olla hupaiset. Minä en odota, että te, jotka aina kapinoitsitte minun oikeata valtaani vastaan, jota harjoitin teidän eduksenne ja parannukseksenne, nytkään osoittaisitte mitään hyvänsuontia minulle. Meillä on molemmin-puolinen vastenmielisyys —".