Mr. Littimer notkisti päätänsä, niinkuin sanoaksensa: "Todella, Sir?
Mutta te olette kovin nuori!" ja jatkoi kertomustansa.
"Täytyi, lyhyeltä puhuen, joksikin aikaa poistaa hänen saataviltaan kaikki, millä hän olisi voinut vahingoittaa itseänsä taikka muita, ja sulkea hänet sisään. Vaan kuitenkin hän yöllä pääsi ulos; hän avasi akkunan-ristikon, jonka itse olin naulannut kiinni, laskeusi alas viiniköynnöstä myöden, joka oli kasvatettu akkunan alitse; eikä häntä sitten, minun tietääkseni, ole nähty eikä kuultu".
"Hän on ehkä kuollut", lausui Miss Dartle hymyillen, niinkuin hän olisi juljennut potkaista onnettoman tytön ruumista.
"Hän on ehkä hukuttanut itsensä, Miss", vastasi Mr. Littimer, käyttäen tätä syytä, puhutellaksensa jotakuta. "Se on sangen mahdollista. Taikka hän kenties sai apua venemiehiltä ja venemiesten vaimoilta ja lapsilta. Koska hän oli taipuvainen alhaiseen seuraan, oli hänen usein tapa puhutella heitä rannalla, Miss Dartle, ja istua heidän veneittensä vieressä. Minä tiedän, että hän on tehnyt niin päiväkaudet, kun Mr. James on ollut poissa. Mr. James ei ollut juuri mielissään, kun hän kerta sai tietää, että hän oli jutellut lapsille, kuinka hän oli venemiehen tytär ja kuinka hän oli pitkiä aikoja sitten omassa maassaan juoksennellut rannalla, niinkuin he".
Voi Em'ly! Onneton kaunotar! Mikä kuva nousi eteeni! Minä näin hänen istuvan kaukaisella rannikolla lasten parissa, jotka olivat niinkuin hän itse, kun hän oli viaton, ja kuuntelevan vienoja ääniä, jommoiset olisivat voineet sanoa häntä äidiksi, jos hän olisi ollut köyhän miehen vaimo, ja meren suurta ääntä ja sen ijankaikkista "ei koskaan enää!"
"Kun selvästi havaittiin, ettei mitään voitu tehdä, Miss Dartle —".
"Enkö kieltänyt teitä puhuttelemasta minua?" kysyi Miss Dartle vakavalla ylenkatseella.
"Te puhuttelitte minua, Miss", vastasi hän. "Minä pyydän anteeksi.
Mutta minun tulee totella".
"Toimittakaat asianne", vastasi Miss Dartle. "Päättäkäät kertomuksenne ja menkäät!"
"Kun selvästi havaittiin", lausui hän äärettömällä arvokkaisuudella ja kuuliaisella kumarruksella, "ettei häntä voitu löytää, lähdin Mr. James'in luo siihen paikkaan, johon minun oli määrä kirjoittaa, ja ilmoitin hänelle, mitä oli tapahtunut. Ankaria sanoja vaihdettiin meidän keskenämme tämän johdosta, ja minä luulin kunniani vaativan, että jätin hänet. Minä siesin, ja minä olen sietänyt paljon Mr. James'in puolelta, mutta hän loukkasi minua liiaksi. Hän löi minua. Koska tiesin tuon onnettoman eripuraisuuden hänen ja hänen äitinsä välillä, ja mimmoinen äidin mielentila luultavasti oli, tulin omin päin kotiin Englantiin ja kerroin —".