"Kuulkaat nyt, rakas ystäväni" — aloitin minä.
"Kiitoksia, kiitoksia, hyvä Sir", lausui hän, molemmin käsin tarttuen minun käteeni.
"Jos hän pyrkisi Londoniin, joka on luultavaa — sillä missä hän niin helposti voisi piilotella, kuin tässä äärettömässä kaupungissa, ja mitä hän muuta tahtoisi tehdä, kuin piilotella ja kätkeä itseänsä, jollei hän tule kotiin?" —
"Eikä hän tule kotiin", keskeytti hän, pudistaen päätänsä surullisesti. "Jos hän olisi itse-altansa eronnut tuosta miehestä, ehkä hän olisi tullut; mutta ei, niinkuin asian laita nyt on, Sir".
"Jos hän tulisi tänne", arvelin minä, "löytyy, luullakseni, täällä yksi, joka varmaan helpommin, kuin kukaan muu mailmassa, huomaa hänet. Muistatteko — kuulkaat miehuullisesti, mitä sanon — ajatelkaat suurta päämääräänne! — muistatteko Marthaa?"
"Meidän kaupungista?"
Minä en tarvinnut muuta vastausta, kuin hänen kasvonsa.
"Tiedättekö, että hän on Londonissa?"
"Minä olen nähnyt hänet kaduilla", vastasi hän ja häntä värisytti.
"Mutta te ette tiedä", sanoin minä, "että Em'ly Ham'in avulla teki hyvää hänelle kauan ennenkuin hän katosi kotoa. Eikä myöskään, että, kun eräänä iltana kohtasimme toisemme ja yhdessä puhuimme tuossa huoneessa kadun toisella puolella, hän kuunteli ovella".