Jokaisessa hänen yksinkertaisen, liikuttavan kertomuksensa sanassa havaitsin uuden todistuksen siitä, että hän oli ajatellut tätä ainoata ainetta jok'ikiseltä puolelta.
"Meidän, Mas'r Davyn ja minun, ajatuksemme mukaan", jatkoi hän, "on luultava, että hän jonakin päivänä kääntää yksinäisen, kurjan matkansa Londoniin. Me uskomme — Mas'r Davy, minä ja me kaikki — että te olette niin syytön kaikkiin, mitä hänelle on tapahtunut, kuin syntymätön lapsi. Te olette puhuneet, että hän oli ystävällinen, hyvä ja lempeä teille. Jumala siunatkoon häntä, minä tiedän, että hän oli! Minä tiedän, että hän aina oli semmoinen kaikille. Te olette kiitollinen hänelle ja rakastatte häntä. Auttakaat meitä parhaitten voimienne mukaan löytämään häntä, ja palkitkoon Jumala teitä!"
Martha katsahti häneen pikaisesti ja ensi kerran, niinkuin hän olisi epäillyt hänen sanojaan.
"Tahdotteko luottaa minuun?" kysyi hän matalalla, kummastuneella äänellä.
"Täydellisesti ja alttiisti!" vastasi Mr. Peggotty.
"Luottaa minuun, että saan puhutella häntä, jos joskus löytäisin hänet, suojella häntä, jos minulla olisi joku suoja, jota voisin tarjota hänelle, ja sitten hänen tietämättänsä tulla teidän luoksenne ja saattaa teidät hänen luoksensa?" kysyi hän hitaisesti.
Me vastasimme molemmat yhdessä: "kyllä!"
Hän nosti ylös silmänsä ja vakuutti juhlallisesti, että hän antautuisi tähän toimeen innokkaasti ja vilpittömästi; ettei hän koskaan horjuisi siinä, ei koskaan viehättyisi siitä, ei koskaan luopuisi siitä, niin kauan kuin jotakin toivoa löytyi. Jollei hän uskollisesti pysyisi tässä, jättäköön se tarkoitus, joka hänellä nyt oli elämässä ja joka sitoi hänet johonkin, joka ei ollut pahaa, poistuessaan hänet suurempaan viheliäisyyteen ja epätoivoon, jos oli mahdollista, kuin missä hän oli ollut virran reunalla sinä iltana; ja hyljätköön sitten kaikki apu, inhimillinen ja jumalallinen, hänet ijäksi!
Hän ei kohottanut ääntänsä kuiskausta korkeammaksi eikä puhutellut meitä, vaan sanoi nämät yötiselle taivaalle ja seisoi sitten syvässä äänettömyydessä, katsellen synkkää vettä.
Me katsoimme nyt soveliaaksi ilmoittaa hänelle kaikki, mitä tiesimme; ja minä kerroin sen hänelle perinpohjin. Hän kuunteli suurella tarkkuudella, ja hänen kasvonsa muuttuivat usein, vaikka kaikissa niitten vaihtelevissa muodoissa kuvautui sama tarkoitus. Hänen silmänsä täyttyivät välisti kyynelillä, mutta hän pidätti niitä. Näytti siltä, kuin hänen mielensä olisi kokonaan muuttunut ja niinkuin hän ei olisi voinut olla kylläksi tyven.