Me kävimme istumaan hänen vähäiseen vierashuoneesensa. Tätini peräytyi entisten päivien ympyriäisen, viheriäisen viuhkan taa, joka oli väännetty kiinni jonkun tuolin selkään, ja pyyhki tuon tuostakin silmiänsä neljänneksen tunnin aikaa. Sitten hän tuli esiin ja istui viereeni.
"Trot", lausui tätini levollisesti, "se on puolisoni".
"Teidän puolisonne, täti? Minä luulin, että hän oli kuollut!"
"Kuollut minulle", vastasi tätini, "mutta kuitenkin elossa".
Minä istuin, hiljalleen kummastellen.
"Betzey Trotwood ei näytä erittäin taipuvaiselta rakkauden hellään tunteesen", lausui tätini tyvenesti, "mutta semmoinen aika oli, Trot, jolloin hän täydellisesti uskoi tuota miestä; jolloin hän lempi häntä, Trot, sydämestänsä; jolloin ei löytynyt mitään hartaan rakkauden osoitusta, jota hän ei olisi tarjonnut hänelle. Palkinnoksi tämä mies hävitti hänen omaisuutensa ja melkein särki hänen sydämensä. Siitä syystä Betzey Trotwood laski kaikki semmoiset tunteet kerrallaan ja ijäksi hautaan, täytti sen ja tasoitti sen".
"Rakas, hyvä tätini!"
"Minä kohtelin häntä jalomielisesti", jatkoi tätini, asettaen kättänsä, niinkuin tavallisesti, minun käteni selälle. "Minun sopii näin pitkän ajan perästä sanoa, Trot, että kohtelin häntä jalomielisesti. Hän oli ollut niin julma minulle, että helposti olisin saanut edullisen eron hänestä; mutta minä en tahtonut. Hän tuhlasi pian kaikki, mitä annoin hänelle, huonontui huonontumistaan, nai toisen naisen, luulen minä, muuttui seikkailiaksi, kortinlyöjäksi ja petturiksi. Itse näet, mikä hän nyt on. Mutta hän oli kauniinnäköinen mies, kun minä menin naimisiin hänen kanssansa", lausui tätini, ja hänen äänessään kuului joku kaikku hänen vanhasta ylpeydestänsä ja ihmettelemisestään; "ja minä luulin häntä — minä narri! — itse kunniaksi!"
Hän likisti kättäni ja pudisti päätänsä.
"Nyt hän ei ole mitään minulle, Trot, — ei edes sitä. Mutta ennenkuin sallin, että hän rangaistaan rikoksistansa (niinkuin tapahtuisi, jos hän kuljeksisi tässä maassa), annan hänelle, kun hän ilmestyy, enemmän rahaa, kuin minun kannattaisi, että hän lähtisi pois. Minä olin narri, kun menin naimisiin hänen kanssansa; ja minä olen siinä määrässä parantumaton narri tässä kohden, että sen johdosta, miksi kerran katsoin häntä, minä en soisi, että edes tämän joutavan mielijohteeni varjoa kohdeltaisiin kovasti. Sillä tosi minun oli sydämessäni, Trot, jos minkään naisen".