'Ahtaissa iki-kammioissaan lepäävät
He kukin, karkeat es'isämme',
[Skotlantilainen runoilia Robert Burns.]
— tällä yksinkertaisella päällekirjoituksella Wilkim Micawber".
YHDEKSÄSTOISTA LUKU.
Mr. Peggotyn uni käy toteen.
Tällä välin oli muutamia kuukausia kulunut siitä kuin tapasimme Marthan virran partaalla. Minä en ollut ensinkään nähnyt häntä sen jälkeen, mutta hän oli useita kertoja keskustellut Mr. Peggotyn kanssa. Hänen innokkaasta välityksestään ei ollut lähtenyt mitään, enkä minä siitä, mitä Mr. Peggoty kertoi minulle, voinut päättää, että mitään johtoa olisi hetkeksikään saatu Emilyn kohtalon ilmisaantiin. Minä tunnustan, että rupesin epäilemään hänen löytämistään ja vähitellen vaipumaan yhä syvemmin siihen uskoon, että hän oli kuollut.
Mr. Peggotyn vakuutus pysyi lujana. Sitä myöden, kuin minä tiedän — ja minä luulen, että voin nähdä hänen rehellisen sydämensä sisimpiin — ei hän koskaan järkähtänyt juhlallisessa varmuudessaan, että hän löytäisi sisarentyttärensä. Hänen kärsivällisyytensä ei loppunut koskaan ja vaikka minä pelkäsin sitä tuskaa, jolla hän jonakin päivänä huomaisi vahvan uskonsa yht'äkkiä särkyvän, oli tässä hänen uskossaan jotakin niin harrasta, jotakin, joka niin liikuttavalla tavalla ilmoitti, että sen ankkuri oli hänen jalon luontonsa puhtaimmissa syvänteissä, että se kunnioitus ja arvo, jolla katselin häntä, päivästä päivään eneni.
Hänen luottavaisuutensa ei ollut mikään joutilas luottavaisuus, joka toivoi eikä tehnyt sen enempää. Hän oli koko elinkautensa tehnyt kovasti työtä ja hän tiesi, että kaikissa asioissa, joissa hän kaipasi apua, hänen tuli uskollisesti toimittaa oma osansa ja auttaa itseänsä. Minä tiedän, että hän oli lähtenyt matkalle yötistä aikaa, kun häntä aavisti, että tapaturmasta kynttilä ei ollut vanhan veneen akkunassa, ja kävellyt Yarmouth'iin asti. Minä tiedän, että, sanomalehdistä jotakin luettuaan, jota voi sovittaa hänen sisarentyttäreensä, hän tarttui sauvaansa ja ryhtyi kuuden- tai kahdeksankymmenen penikulman retkeen. Hän kulki meritse Neapeliin ja takaisin, kun hän oli kuullut sen kertomuksen, jonka Miss Dartle oli toimittanut minulle. Hän suoritti kaikki matkansa yksinkertaisella tavalla; sillä hän oli aina luja päätöksessään säästää rahaa Emilyä varten, kun tämä löydettäisiin. Koko tässä pitkässä pyrinnössä minä en koskaan kuullut hänen valittavan, en koskaan kuullut hänen sanovan, että hän oli väsynyt taikka alakuloinen.
Dora oli usein nähnyt hänet naimisemme jälkeen ja oli suuresti mieltynyt häneen. Minä näen vielä Mr. Peggotyn kuvan, kun hän seisoo likellä Doran sohvaa, pitäen karkeata lakkiansa kädessään, samalla kuin vaimo-lapsukaiseni siniset silmät ujolla kummastuksella ovat käännetyt hänen kasvojansa kohden. Välisti iltaisin, kan hän hämärän aikana tuli puhumaan kanssani, sain hänet polttamaan piippunsa puutarhassa, sillä aikaa kuin verkalleen kävelimme edestakaisin yhdessä; ja silloin hänen autio kotinsa ja se hauska muoto, joka tällä oli lapsellisissa silmissäni, kun valkea iltaisin paloi ja tuuli vonkui sen ympärillä, astui ihan elävästi mieleni eteen.
Eräänä iltana juuri tähän aikaan kertoi hän minulle, että hän edellisenä ehtoona ulos lähtiessään oli nähnyt Marthan odottavan itseään likellä asuntoansa, ja että tämä oli pyytänyt, ettei hän millään muotoa jättäisi Londonia, ennenkuin hän oli nähnyt hänet jälleen.