Minä kysyin häneltä, eikö se ollut määräpaikkamme? Kun hän samanlaisella nopealla liikenteellä, kuin ennen, myönsi, pysäytin tyhjät vaunut, jotka ajoivat ohitse, ja me nousimme niihin. Kun kysyin häneltä, mihin ajettaisiin, vastasi hän: "mihin hyvänsä likelle Golden Square'a! Ja joutuin!" — vetäytyi sitten yhteen nurkkaan, pitäen toista vapisevaa kättänsä kasvojensa edessä, samalla kuin toinen toimitti äskeisen liikenteen, niinkuin hän ei olisi voinut sietää mitään puhetta.
Hämmennyksissäni ja levotonna ristiriitaisista toivon ja pelon vilauksista katselin Marthaa, jonkunlaista selitystä saadakseni. Mutta kun näin, kuinka kovasti hän halusi pysyä ääneti, ja tunsin, että se oli minunkin luonnollinen taipumukseni tällä hetkellä, en yrittänyt vaiti-oloa keskeyttämään. Me kuljimme eteenpäin sanaakaan puhumatta. Välisti hän katsoi ulos akkunasta, niinkuin hänen mielestään olisimme ajaneet hitaasti, vaikka todella ajoimme nopeasti; mutta muutoin hän pysyi samassa asemassa, kuin alusta.
Me astuimme maahan eräässä kadun suussa sen torin vieressä, jota hän oli maininnut, ja minä käskin vaunujen odottaa, kosk'en tietänyt muuta, kuin että ehkä tarvitsisimme niitä. Hän pani kätensä minun käsivarrelleni ja vei minut pikaisesti yhdelle tuommoiselle kolkolle kadulle, joita löytyi monta sillä puolella ja joissa rakennukset kerta olivat rehellisiä yksityisten perheitten asuntoja, mutta ovat ja olivat kauan aikaa sitten huonontuneet kurjiksi oltaviksi, joissa yksityisiä huoneita hyyrättiin. Hän astui yhden tämmöisen rakennuksen avoimesta ovesta ja hellittäen käsivarrestani viittasi minua seuraamaan itseään ylöspäin yhteisiä portaita, jotka olivat niinkuin kadulla johdattava syrjäkanava.
Rakennus kuohui asukkaista. Kun menimme ylös, avattiin huoneitten ovia ja ihmispäitä pistäysi ulos, ja portaissa kuljimme toisten ihmisten ohitse, jotka tulivat alas. Katsahtaen ylös ulkopuolelta, ennenkuin astuimme sisään, olin nähnyt naisten ja lasten kallistuvan ulos akkunoista kukkaruukkujen ylitse; ja me näytimme vetäneen niitten huomiota puoleemme, sillä nämät olivat etupäässä ne katseliat, jotka kurkistelivat ovistaan. Portaat olivat leveät ja paneloitut, rintanojat tukevat ja tummasta puusta tehdyt; ovet, joihin oli leikattu hedelmiä ja kukkia, olivat varustetut karniseilla, ja akkunoissa oli väljät istumapaikat. Mutta kaikki nämät entisen suuruuden merkit olivat kovasti lahonneet ja likaantuneet; mätä, kosteus ja ikä olivat heikontaneet permannon, joka monesta kohden notkui, jopa tahtoi pettää. Oli, huomasin, koetettu vuodattaa tuoretta verta tähän riutuvaan rnumiisen ja siellä täällä paikata kalliita, vanhoja puu-aineita tavallisilla honkalaudoilla; mutta se oli niinkuin köyhtyneen, vanhan aatelismiehen naiminen plebejisen kerjäläisen kanssa; ja kumpikin osakas tässä sopimattomassa liitossa kammoi toista. Useita portaitten taka-akkunoita oli pimitetty taikka kokonaan tukittu. Jälellä olevissa oli tuskin mitään lasia; ja hajoavista kehistä, joista huono ilma näytti lakkaamatta tulvaavan sisään, mutta ei koskaan lähtevän ulos, näin muitten lasittomien akkunain kautta toisiin samanlaisiin huoneisin, ja minua huimasi, kun katsahdin alas viheliäiselle pihalle, joka oli kartanon yhteinen rikkaläjä.
Me jatkoimme rakennuksen ylimmäiseen kerrokseen. Pari, kolme kertaa luulin matkalla himmeässä valossa näkeväni jonkun nais-olennon liepeet, joka kävi edellämme. Kun käänsimme noustaksemme viimeistä porrasjaksoa meidän ja katon välillä, näimme täydellisesti tämän olennon hetkeksi pysähtyvän ulkopuolelle yhtä ovea. Sitten se väänsi avainta ja meni sisään.
"Mitä tämä on!" lausui Martha kuiskaten. "Hän meni minun huoneeseni.
Minä en tunne häntä!"'
Minä tunsin hänet. Minä olin kummastuksella tuntenut hänet Miss Dartle'ksi.
Minä sanoin parilla sanalla oppaalleni jotakin sentapaista, että se oli eräs lady, jonka olin ennen nähnyt, ja olin tuskin lausunut tämän, kun kuulimme hänen äänensä huoneessa, vaikk'emme siitä paikasta, jossa seisoimme, erottaneet, mitä hän sanoi. Hämmästyneellä katsannolla toisti Martha entistä viittaustaan ja vei minut hiljaa portaita ylös ja sitten vähäisen perä-oven kautta, jossa ei näyttänyt olevan mitään lukkoa, vaan jonka hän lykkäsi auki kädellänsä, vähäiseen tyhjään vinttikamariin, jossa oli matala, kaltava katto ja joka ei ollut suurempi, kuin kaappi. Tämän kamarin ja sen huoneen välillä, jota hän sanoi omakseen, oli vähäinen ovi, joka oli raollaan. Tähän me pysähdyimme hengästyneinä ylös nousemisestamme, ja hän pani kätensä keveästi huulilleni. Minä näin vaan sen verran toisella puolella olevasta huoneesta, että se oli sangen iso ja että siellä oli vuode ja muutamia yksinkertaisia laivankuvia seinillä. Minä en voinut nähdä Miss Dartle'a eikä sitä henkilöä, jota olimme kuulleet hänen puhuttelevan. Eikä kumppaninikaan suinkaan voinut, sillä minulla oli paras paikka.
Täydellinen äänettömyys vallitsi muutamia hetkiä. Martha piti yhä toista kättä huulillani ja nosti ylös toista kuuntelevassa asemassa.
"Se ei koske minuun, joko hän on kotona taikka ei", lausui Rosa Dartle ylpeästi; "minä en tiedä mitään hänestä. Teitä minä olen tullut katsomaan".