Enemmän sinisenä, kuin valkoisena näistä sanoista syöksähti Uriah kirjettä kohden, niinkuin repiäksensä sitä kappaleiksi, mutta ihmeellisellä taidolla taikka onnella osasi Mr. Micawber linjaalillansa lyödä häntä lähestyviin rystöihin ja teki hänen oikean kätensä hermottomaksi. Se vaipui alas, niinkuin se olisi mennyt poikki ranteimesta. Kuului semmoinen ääni, kuin olisi puuta lyöty.
"Piru vieköön teidät!" huusi Uriah, väänneksien tuskasta ihan uudella tavalla. "Minä aion maksaa teille samalla mitalla takaisin".
"Lähestykäät minua vielä, te — te — te häpeän Heep", huohotti Mr. Micawber, "ja, jos teidän päänne on niinkuin muitten ihmisten, rusennan sen. Tulkaat tänne vaan!"
Minä luulen, etten ole koskaan nähnyt mitään niin naurettavaa — jo silloinkin huomasin sen — kuin Mr. Micawber'in, kun hän linjaaleinensa seisoi sapelin-taistelian asemassa ja huusi: "tulkaat tänne vaan!" samalla kuin Traddles ja minä sysäsimme häntä nurkkaan, josta hän joka kerta, kuin olimme saaneet hänet sinne, lakkaamatta jälleen pyrki esiin.
Hänen vastustajansa mutisi muutamia sanoja itsekseen, väänteli hetken aikaa satutettua kättänsä, riisui verkalleen kaulahuivinsa ja sitoi sillä kätensä, piti sitä sitten toisessa kädessään ja istui pöydällensä, katsoen maahan synkistyneellä muodolla.
Kun Mr. Micawber oli kylläksi tyyntynyt, jatkoi hän kirjettänsä.
"'Ne palkalliset edut, joitten vuoksi minä tulin — Heep'in palvelukseen'", hän pysähtyi aina tämän sanan eteen ja lausui sitä kummastuttavalla voimalla, "'eivät olleet määrätyt paitsi mitättömät kaksikolmatta shillingiä ja kuusi pennyä viikkoonsa. Loput jätettiin riippuvaksi ammatillisten tointeni arvosta elikkä toisin ja selvemmin sanoen luontoni huonoudesta, aikomusteni ahneudesta, perheeni köyhyydestä ja siitä yleisestä siveellisestä taikka pikemmin epäsiveellisestä yhtäläisyydestä, joka oli minulla ja — Heep'illä. Tarvitseeko minun sanoa, että minun pian oli täytymys pyytää — Heepiltä etumaksoja Mrs. Micawber'in ja meidän hävinneen, mutta karttuvan perheemme elatukseksi? Tarvitseeko minun sanoa, että — Heep — oli edeltäpäin arvannut tämän täytymyksen? että näitä etumaksoja annettiin vekseleitä ja muita samanlaisia sitoumuksia vastaan, joista tämän maan lain-säännöissä puhutaan? ja että minä näin kietounnuin siihen verkkoon, jonka hän oli kutonut minua varten?'"
Mr. Micawber'in mielihyvä siitä taidosta, jolla hän kirjeen tapaan kuvasi tätä onnetonta asiain laitaa, näytti voittavan jokaisen tuskan taikka huolen, jonka tosi-olot olisivat voineet tuottaa hänelle. Hän luki eteenpäin:
"'Silloin se oli, kuin — Heep — alkoi suosia minua juuri niin suurella luottamuksella, kuin oli tarpeellista hänen kirotun hankkeensa toimeenpanoksi. Silloin se oli, kuin hän alkoi, jos saan käyttää Shakespeare'n lausetta, kitua, potea ja hiueta. Minä huomasin, että apuani lakkaamatta vaadittiin väärennys-asioihin ja erään henkilön peijaamiseen, jota nimitän Mr. W:ksi. Tämä Mr. W. eksytettiin, pidettiin tietämättömyydessä ja petettiin jos jollakin tavalla; vaan kuitenkin oli tuo rosvo — Heep — koko tämän ajan tunnustavinaan rajatonta kiitollisuutta ja ystävyyttä tälle kovaa vääryyttä kärsineelle gentlemanille. Tämä oli kyllä paha; mutta, niinkuin tuo filosofinen Tanskalainen [Hamlet] muistuttaa sillä yleisellä käytöllisyydellä, joka on omituinen Elisabetin aikakauden kuuluisalle kaunistukselle, pahempia tulee vielä!'"
Mr. Micawber oli niin ihastuksissaan siitä, että hän tällä citatilla sai lauseensa näin luontevasti päätetyksi, että hän omaksi ja meidän nautinnoksemme toisti saman lauseen sillä nimellä, että hän oli lukiessaan sekaantunut.