Mr. Micawber luki eteenpäin, melkein maiskuttaen huuliansa:
"'Asian laita on nimittäin tämä tämmöinen. Koska Mr. W. oli heikko ja mahdollisuuden piirissä oli, että hänen kuolemansa johdosta tulisi ilmi muutamia seikkoja ja, niinkuin minä, Wilkins Micawber, allekirjoittanut, otaksun, se valta kukistuisi, joka — Heep'illä — oli W:n perheen suhteen, jollei voisi salaisesti taivuttaa hänen tytärtänsä lapsellisesta rakkaudesta suostumaan siihen, ettei mihinkään tutkintoon firman asioista koskaan ruvettaisi, katsoi sanottu — Heep — hyödylliseksi pitää varalla velkaseteliä, jonka Mr. W. muka oli antanut hänelle ennen mainituista kahdestatoistatuhannesta kuudesta sadasta ja neljästätoista punnasta, kahdesta shillingistä ja yhdeksästä pennystä ynnä koroista, ja jossa sanottiin, että — Heep — edeltäpäin oli maksanut rahat Mr. W:lle, Mr. W:iä häpeästä pelastaaksensa; vaikka hän todella ei koskaan ollut tätä summaa antanut, vaan se jo aikaa sitten oli takaisin maksettu. Tämän dokumentin allekirjoitukset, joita muka Mr. W. on kirjoittanut ja Wilkins Micawber todistanut, on — Heep — vääristänyt. Minulla on hallussani hänen käsi- ja päiväkirjansa, jossa tavataan monta samanlaista Mr. W:in nimen mukailemaa; tuli on sieltä täältä vahingoittanut niitä, mutta jokainen voi lukea niitä. Minä en ole koskaan todistanut mitään semmoista dokumenttia. Ja minulla on itse dokumentti hallussani'".
Ylös hypähtäen otti Uriah Heep plakkaristansa avainkimpun ja avasi erään laatikon, rupesi sitten yht'äkkiä miettimään, mitä hän aikoi tehdä, ja kääntyi taas meitä kohden laatikkoon katsomatta.
"'Ja minulla on itse dokumentti hallussani'", luki Mr. Micawber uudestaan, katsoen ympärillensä, niinkuin se olisi ollut teksti hänen saarnassansa — "se on: se oli minulla varhain tänä aamuna, kun tämä kirjoitettiin, mutta minä olen sitten jättänyt sen Mr. Traddles'ille".
"Se on aivan oikein", myönsi Traddles.
"Ury, Ury!" huusi äiti, "ole nöyrä ja sovi pois. Minä tiedän, että poikani tahtoo olla nöyrä, gentlemanit, jos annatte hänelle mietintö-aikaa. Mr. Copperfield, te tiedätte varmaan, että hän aina oli hyvin nöyrä, Sir!"
Oli omituista nähdä, kuinka äiti yhä piti kiinni vanhasta tempusta, kun poika jo oli heittänyt sen hyödyttömänä.
"Äiti", lausui hän, maltittomasti purren siihen nenäliinaan, joka oli kääritty hänen kätensä ympäri, "tekisitte paremmin, jos ottaisitte ladatun pyssyn ja ampuisitte minut".
"Mutta minä rakastan sinua, Ury", huusi Mrs. Heep. Enkä minä epäile, että hän teki niin taikka että Uriah rakasti häntä, näyttipä se kuinka kummalliselta hyvänsä; vaikka, totta puhuen, he olivat yhtäläinen pari! "Enkä minä voi kuulla, kuinka sinä yllytät gentlemaneja ja saatat itsesi vielä suurempaan vaaraan. Minä sanoin ensiksi tuolle gentlemanille, kun hän ilmoitti minulle ylikerroksessa, että asia oli tullut ilmi, että tahdoin vastata siitä, että sinä olisit nöyrä ja taipuisit antamaan hyvitystä. Oi, katsokaat, kuinka nöyrä minä olen, gentlemanit, älkäätkä huoliko hänestä!"
"Tuossa seisoo Copperfield, äiti", vastasi Uriah vihaisesti, laihalla sormellansa osoittaen minua, jota vastaan koko hänen suuttumuksensa oli kääntynyt, koska olin muka päämies asian ilmi tuonnissa; enkä minä poistanut hänestä tätä harhaluuloa; "tuossa seisoo Copperfield, joka olisi maksanut teille sata puntaa, vaikk'ette olisi sanoneet niinkään paljon, kuin mitä olette sanoneet".