"Tätä nykyä sitä ei ole enemmän", vastasi Mrs. Micawber.
"Hyvä Jumala, minä en tarkoittanut sitä, Ma'am", lausui tätini. "Minä tarkoitin, ovatko kaikki nämät lapset teidän?"
"Madam", vastasi Mr. Micawber, "se lasku pitää paikkansa".
"Ja tuo vanhin nuori gentlemani tuossa", arveli tätini miettiväisesti.
"Miksi häntä on kasvatettu?"
"Minun oli toivo, kun tulin tänne", lausui Mr. Micawber, "saada Wilkins kirkon palvelukseen; taikka kenties lausun ajatukseni tarkemmin, jos sanon kööriin. Mutta ei löytynyt mitään avointa tenori-laulajan paikkaa siinä kunnian-arvoisassa temppelissä, josta tämä kaupunki niin suurella syyllä on mainio, vaan hän on — lyhyeltä, hän on ruvennut laulamaan ravintoloissa pyhien rakennusten sijasta".
"Mutta hänellä on hyvät aikomukset", väitti Mrs Micawber hellästi.
"Minä uskallan sanoa, lemmittyni", vastasi Mr. Micawber, "että hänellä on erittäin hyvät aikomukset; mutta minä en ole vielä huomannut, että hän toteuttaa aikomuksiansa milläkään erinäisellä taholla".
Master Micawber'in nyreä katsanto palasi jälleen ja hän kysyi jonkunlaisella kiivaudella, mitä hänen tuli tehdä? Oliko hän syntynyt kirvesmieheksi taikka vaunun-maalariksi enemmän, kuin linnuksikaan? Saattiko hän mennä ensimäisen kadun varrelle ja avata apteekin? Saattiko hän rientää lähimmäiseen tuomio-istuimeen ja julistaa itsensä lakimieheksi? Voiko hän rynnäköllä ilmestyä operassa ja väkisin menestyä? Pystyikö hän tekemään mitään, kun ei hänelle oltu opetettu mitään?
Tätini mietti hiukan aikaa ja sanoi sitten:
"Mr. Micawber, minä kummastelen, ettei mieleenne ole tullut muuttaa pois maasta".