"Siinä on välisti työtä kylläksi, kun pitää lukea niitä", vastasin minä. "Mitä niitten kirjoittamiseen tulee, on silläkin oma viehätyksensä, täti".
"Tietysti!" sanoi tätini. "Kunnian-himo, halu kiitokseen ja myötätunteisuuteen ja paljon muuta, arvaan minä? Kas niin. Onnea matkalle!"
"Tiedättekö mitään muuta Agnesin mieltymyksestä?" kysyin minä, asettuen levollisesti hänen eteensä — hän oli taputtanut minua olkapäälle ja istunut tuolilleni.
Hän katsoi pikimmältä minua kasvoihin, ennenkuin hän vastasi:
"Minä luulen tietäväni, Trot".
"Oletteko saaneet mitään vahvistusta ajatuksiinne?" kysyin minä.
"Luulen saaneeni, Trot".
Hän katseli minua niin vakaasti jonkunlaisella epäilyksellä tai säälillä tai kahdenvaiheisuudella rakkautensa vuoksi, että minun täytyi lujasti päättää näyttää aivan iloiselta.
"Ja mikä vielä enempi on, Trot" — lausui tätini.
"No!"