"Kerronko sinulle, Agnes, minkä vuoksi. Minä tulin kertomaan sitä".
Hän pani ompeluksensa syrjäpuoleen, niinkuin hänen oli tapa, kun totisesti keskustelimme jotakin, ja kuunteli minua koko huomiollansa.
"Rakas Agnesini, epäiletkö, että olen todellinen ystävä?"
"En!" vastasi hän, kummastuneelta näyttäen.
"Epäiletkö, että olen, mitä aina olen ollut sinua kohtaan?"
"En!" vastasi hän, niinkuin ennen.
"Muistatko, että kotiin tultuani koetin kertoa sinulle, missä kiitollisuuden velassa olin sinulle ja kuinka hartaat tunteeni olivat sinua kohtaan?"
"Muistan kyllä", vastasi hän lempeästi, "sangen hyvin".
"Sinulla on joku salaisuus", sanoin minä. "Anna minun ottaa osaa siihen, Agnes".
Hän loi silmänsä maahan ja vapisi.