* * * * *
Oi, me olimme onnelliset, me olimme onnelliset! Me emme itkeneet niitä koetuksia (hänen olivat olleet paljon raskaammat, kuin minun), joitten kautta olimme joutuneet onnellisiksi, vaan ihastuksesta siitä, että olimme onnelliset ja ettei meitä koskaan enää eroitettaisi!
Me kävelimme sinä talvisena iltana kaduilla yhdessä, ja kylmä ilma näytti ottavan osaa siihen autuaasen rauhaan, joka vallitsi meissä. Varhaiset tähdet alkoivat loistaa meidän astuessamme ja, katsellen niitä, kiitimme Jumalaa, joka oli johdattanut meidät tähän rauhaan.
Me seisoimme yhdessä samassa vanhan-aikaisessa akkunassa illalla kuun paistaessa; Agnes oli nostanut silmänsä ylös sitä kohden; minä seurasin hänen katsettansa. Monta penikulmaa maantietä avautui silloin henkeni silmän eteen ja pyrkivän eteenpäin näin tällä tiellä ryysyisen, matkasta väsyneen pojan, hyljätyn ja laiminlyödyn, joka oli omakseen nimittävä sen sydämen, joka nyt sykki minun sydäntäni vastaan.
Oli melkein päivällis-aika seuraavana päivänä, kun tulimme tätini luo. Peggotty sanoi hänen olevan ylhäällä lukuhuoneessani, jota hän, ylpeänä tästä toimesta, aina piti valmiina ja järjestyksessä minua varten. Me tapasimme hänet valkean edestä istumasta, lasisilmät päässä.
"Hyvä Jumala!" lausui tätini, tirkistellen pimeän läpi, "kuka se on, jonka tuot muassasi?"
"Agnes", sanoin minä.
Koska olimme päättäneet, ettemme ensiksi ilmoittaisi mitään, hämmentyi tätini kovasti. Hän loi toivokkaan katseen minuun, kun sanoin: Agnes; mutta nähdessään, että minulla oli tavallinen muotoni, otti hän epätoivossa pois silmälasinsa ja hivutti nenäänsä niillä.
Hän tervehti kuitenkin Agnesia sydämellisesti, ja ennen pitkää istuimme päivällispöydässä valaistussa vierashuoneessa. Tätini pani kolme kertaa silmälasinsa päähänsä, uudestaan minua katsellakseen, mutta otti ne yhtä usein taas pettyneenä pois ja hivutti nenäänsä niillä, suuresti peloittaen Mr. Dick'iä, joka tiesi, että tämä oli paha merkki.
"Asiasta toiseen, täti", sanoin minä päivällisten jälkeen. "Minä olen puhunut Agnesin kanssa siitä, mitä kerroitte minulle".