"Voi, ei! Teidän täytyy itse pukea se sanoihin", lausui hän. "Oi, todella! Minä en saata sitä tehdä".
"Luuletteko", sanoin minä, Agnesin tähden pakoittaen itseäni hyvin maltilliseksi ja tyveneksi häntä kohtaan, "että minä pidän Miss Wickfield'iä minäkään muuna, kuin varsin kalliina sisarena?"
"Hyvä, Master Copperfield", vastasi hän, "te havaitsette, etten ole velvollinen vastaamaan tähän kysymykseen. Te ette ehkä pidä, tiedättehän. Mutta te, näettekö, ehkä pidättekin!"
Minä en ole koskaan nähnyt mitään semmoista, kuin hänen kasvojensa ja varjottomien silmiensä alhaisen viekkauden, noitten silmien, joissa ei ollut ripsen haamuakaan.
"No siis!" sanoin minä. "Miss Wickfield'in tähden —".
"Minun Agnesini tähden!" huudahti hän jollakin vavahtelevalla, jyrkällä ruumiinsa vääntelyllä. "Tahtoisitteko olla niin hyvä ja nimittää häntä Agnesiksi, Master Copperfield!"
"Agnes Wickfield'in tähden — Jumala siunatkoon häntä!"
"Kiitoksia tästä siunauksesta, Master Copperfield", keskeytti hän.
"Minä kerron teille, mitä olisin, asiain toisin ollen, yhtä pian kertonut — Jack Ketch'ille". [S.o. pyövelille.]
"Kenelle, Sir?" sanoi Uriah, kaulaansa kurottaen ja pitäen kättänsä korvan takana.