"Jos toisitte minulle mukin olutta", sanoi vieras, mennen istumaan pöydän ääreen ikkunan viereen, "ja sallisitte minun juoda sen täällä, atrioimistanne vähääkään häiritsemättä, niin olisin sangen kiitollinen teille."
Näin sanoessansa istuutui hän ja alkoi katsella näköalaa. Hän oli ruumiiltansa jäntevä ja vahva, niinkuin mies tavallisesti onkin parhaassa ijässänsä; hänen päivettyneitä kasvojansa himmensi musta pöyheä tukka, ja sitä paitsi oli hänellä myöskin viikset. Saatuaan oluen eteensä, täytti hän sillä lasinsa ja joi siitä iloisesti, toivottaen talolle menestystä. Ja pantuaan lasin pois käsistänsä, lisäsi:
"Eikö tämä asunto ole aivan uusi?"
"Ei ihan uusi, sir", vastasi Britain.
"Viisi, kuusi vuotta vanha", lisäsi Clemency, pannen vahvan koron sanoillensa.
"Sisään tullessani ottivat korvani, kuin olisitte maininneet tohtori Jeddleriä", jatkoi vieras. "Tämä huutokaupan kuulutus juuri muistuttaa minulle häntä, sillä minä olen sattumalta tullut tuntemaan hänen vaiheitansa, osaksi muiden kautta osaksi oman silmännäköni mukaan. Elääkö se ukko vielä?"
"Eläähän se", vastasi Clemency.
"Onko hän paljo muuntunut?"
"Mistä alkaen, sir?" kysäisi Clemency hyvin innokkaasti ja lujasti.
"Siitä alkaen, kun hänen tyttärensä… lähti hänen tyköänsä."