"Rakas tohtori Manette, koska olen kaiken tämän tietänyt, koska aina näin teidät molemmat tämän pyhän sädekehän ympäröimänä, olen pidätellyt tunteitani niin kauvan kuin voimani antoivat myöten. Olen tuntenut ja tunnen yhäti että työntäessäni rakkauteni — minun rakkauteni — teidän välillenne, saatan elämänne yhteyteen jotain, joka ei ole aivan yhtä arvokasta kuin se. Mutta minä rakastan häntä. Taivas on todistajani, että häntä rakastan!"
"Uskon sen", vastasi isä synkästi. "Olen miettinyt sitä ennenkin.
Uskon sen."
"Mutta, älkää uskoko", sanoi Darnay, jonka korviin synkkä ääni vaikutti kuin nuhde, "että jos minun tulisi erottaa hänet teistä, jos onneni olisi niin suuri, että saisin hänet vaimokseni, että voisin ja tahtoisin puhua teille sanaakaan tästä, mitä nyt puhun. Se olisi toivotonta ja alhaista. Jos olisin koskaan mielessäni hautonut tai sydämessäni kätkenyt sellaista mahdollisuutta — vaikka vain kaukaisessa tulevaisuudessa — en nyt voisi koskettaa tätä kunnianarvoisaa kättä."
Hän pani kätensä hänen kädelleen.
"Ei, rakas tohtori Manette, Kuten te, olen vapaaehtoinen pakolainen Ranskasta, mielettömyyden, sorron ja kurjuuden karkoittamana, kuten te, koetan minäkin elää kaukana maastani omalla työlläni luottaen parempaan tulevaisuuteen ja toivon vain saada ottaa osaa teidän kohtaloonne, teidän elämäänne ja kotiinne ja olla uskollinen teille kuolemaan saakka. Pyyntöni ei ole riistää teiltä erioikeuttanne Lucyyn, lapsenanne, kumppaninanne ja ystävänänne, mutta auttaa häntä siinä ja sitoa häntä lujemmin teihin, jos se olisi mahdollista."
Hänen kätensä lepäsi yhä tohtorin käsivarrella.
Tämä vastasi kotvaseksi hänen puristukseensa, eikä kylmästi, nojasi sitten käsivartensa tuolin käsinojaan ja silmäili ylös ensi kerran keskustelun aikana. Hänen kasvoillaan kuvastui taistelua, taistelua ynnä tuo usein palaava synkän epäilyksen ja pelvon ilme.
"Te puhutte niin tunteellisesti ja miehekkäästi, Charles Darnay, että kiitän teitä kaikesta sydämestäni, ja tahdon minäkin puolestani avata teille sydämeni, ainakin likimaille; onko teillä mitään syytä uskoa, että Lucy rakastaa teitä?"
"Ei, ei vielä."
"Onko tämän ilmoituksen suoranainen tarkotus, että te minun suostumuksellani heti tahdotte saada varmuutta siinä?"