"Te tahdotte siis sanoa minulle, herra Lorry", sanoi Stryver kädet puuskassa, "että teidän varma mielipiteenne on, että puheena oleva nuori lady on teeskentelevä hupakko?"
"Enpä juuri sitä. Minä sanon teille, herra Stryver", sanoi herra Lorry punehtuen, "että en kenenkään suusta tahto kuulla epäkunnioittavaa sanaa tästä nuoresta ladystä ja jos tunnen jonkun — toivon etten tunne — jonka maku olisi niin alhainen ja luonne niin röyhkeä ettei hän voisi hillitä itseään, vaan puhuisi epäkunnioittavasti tästä nuoresta ladystä tämän pulpetin ääressä, ei edes Tellsonilaisetkaan voisi estää minua puhumasta suuni puhtaaksi."
Pakko hillitä vihaansa oli saattanut herra Stryverin verisuonet vaaralliseen tilaan, kun hänen oli vuoro suuttua; herra Lorryn suonissa virtaili veri tavallisesti hyvin säännöllisesti, mutta ne eivät olleet paremmassa tilassa nyt kun vuoro oli hänen.
"Tämä oli se jota aion teille sanoa sir", sanoi herra Lorry. "Pyydän, ettette siinä suhteessa erehdy."
Herra Stryver imeskeli hetkisen viivoittimen päätä ja rummutti sillä hampaitaan, joka luultavasti aikaansai hammastaudin. Hän katkasi tukalan äänettömyyden ja sanoi:
"Tämä on jotain uutta minulle, herra Lorry. Te kiellätte minua menemästä Sohoon kosimaan — minua, Stryveriä, asianajajaa Kings Benchissä?"
"Pyydättekö neuvoani, herra Stryver?"
"Pyydän."
"No hyvä. Siis neuvoni jo arvasitte aivan oikein."
"Tähän en tosiaankaan voi muuta sanoa", nauroi Stryver katkerasti, "kuin että — ha ha! — tämä voittaa kaiken menneen, nykyisen ja tulevan."