"Vangit!"
Kaikesta tästä rääkyvästä ja kymmentuhannesta hajanaisesta huudosta oli huuto: "vangit" se, joka kuuluvimmin kohosi meren helmasta. Kun ensimmäiset laineet vyöryivät ohitse ja tempasivat vankilan päällysmiehet mukanaan uhaten kaikkia silmänräpäyksen kuolemalla jos yksikin salainen soppi jäisi näyttämättä, tarttui Defarge yhtä näistä miehistä niskaan vahvalla kädellään — se oli harmaapää joka kantoi palavaa soihtua kädessään — erotti hänet muista ja työnsi hänet muurin ja itsensä väliin.
"Näyttäkää minulle pohjoinen torni!" sanoi Defarge. "Pian."
"Sen teen mielelläni jos tahdotte seurata minua", vastasi mies.
"Mutta siellä ei ole ketään."
"Mitä merkitsee sataviisi, pohjoinen torni?" kysyi Defarge. "Pian."
"Mitäkö se merkitsee, herra?"
"Merkitseekö se vankia vai vankihuonetta? Vai merkitseekö se että lyön teidät kuoliaaksi?"
"Tappakaa hänet!" vaakui Jaakko kolmas, joka oli lähestynyt heitä.
"Herra, se on vankikoppi."
"Näyttäkää se minulle."