Tohtori kääntyi, käsi ikkunanhakasella ja sanoi kylmällä, uljaalla hymyllä:
"Rakas ystäväni, tässä kaupungissa on henkeni kuin lumottu. Olen ollut vankina Bastiljissa. Ei sitä isänmaanystävää — Pariisissa, Ranskassa — joka kuultuaan olleeni vankina Bastiljissa koskisi minua toisissa aikeissa kuin peittääkseen minut syleilyihinsä tai kantaakseen minut riemukulussa. Entiset kärsimykseni ovat antaneet minulle voiman tunkeutua kaupunginportista sisään ja ovat hankkineet meille tietoja Charlesista ja tuoneet meidät tänne. Tiesin että näin kävisi, tiesin että saattaisin auttaa Charlesia kaikista vaaroista ja sen sanoin Lucylle. — Mitä rehakkaa tämä on?" Hän pani taas kätensä ikkunanhakaselle.
"Älkää katsoko ulos", huusi herra Lorry aivan epätoivoissaan. "Ei, Lucy, rakkaani, älkää te myöskään!" Hän pani kätensä hänen vyötäisilleen ja piteli häntä. "Älkää niin säikähtykö, kultaseni. Vannon pyhästi etten tiennyt Charlesin joutuneen onnettomuuteen, ei minulla ollut edes aavistusta että hän oli tässä onnettomassa kaupungissa. Missä vankilassa hän istuu?"
"La Forcessa."
"La Forcessa! Lucy, lapseni jos te koskaan elämässänne olette ollut uljas ja rohkea — ja te olette aina ollut kumpaakin — niin tyyntykää ja tehkää juuri niinkuin minä pyydän, sillä siitä riippuu enemmän kuin voitte ajatella tai minä voin sanoa. Te ette saata toimittaa mitään tänä iltana, te ehkä ette pääsekkään täältä. Sanon tämän siksi että nyt tulen Charlesin vuoksi pyytämään teiltä jotain hyvin vaikeata. Teidän täytyy paikalla olla tottelevainen, tyyni ja hiljainen. Teidän täytyy sallia minun viedä teidät tänne takimmaiseen huoneeseen. Teidän täytyy jättää minut ja isänne yksin pariksi minuutiksi ja niin totta kuin elämää ja kuolemaa on maailmassa, ette saa vitkastella."
"Minä tottelen. Näen kasvoistanne etten voi toisin tehdä. Tiedänhän minä, että olette uskollinen."
Vanhus suuteli häntä, ja vei hänet kiireesti omaan huoneeseensa ja väänsi oven lukkoon. Sitten kiiruhti hän takasin tohtorin luo, aukasi ikkunan ja osittain säleuutimet ja laskien kätensä tohtorin käsivarrelle katseli hänen kanssaan ulos pihalle.
Hän näki pihalla joukkokunnan miehiä ja naisia, ei kumminkaan pihan täydeltä, kenties neljäkymmentä tai viisikymmentä. Taloa vartioiva miehistö oli päästänyt heidät pihalle portista ja he olivat rynnänneet työhön tahkokivelle. Se oli nähtävästi siinä heidän tarpeekseen, paikka kun oli sopiva ja syrjäinen.
Mutta mikä hirvittävä työ, mitkä hirvittävät työntekijät!
Tahkokivessä oli kaksi kampea ja sitä väänsi hurjasti kaksi miestä, joiden kasvot, hiusten liehuessa työn ponnistuksista, olivat julmemmat ja kammottavammat kuin verenhimoisimman villi-ihmisen raakamaisimmassa muodossaan. He olivat varustaneet itseään tekosilmäkulmilla ja tekoviiksillä ja heidän iljettävät kasvonsa olivat veressä ja hiessä, vääntyneet karjunnasta sekä eläimellisestä kiihkosta ja unettomuudesta. Näitten raakalaisten vääntäessä vääntämistään tupsahtivat heidän takkuiset hapsensa milloin silmille, milloin niskaan. Jotkut naisista kohottivat viinipulloja heidän suulleen heidän juotavakseen, ja koko ilman heidän ympärillään näytti tihkuva veri, läikkyvä viini ja kivestä purskuvat säkenöivät kipunat muodostavan hyytyneeksi vereksi ja tuleksi. Silmä ei saattanut keksiä tässä joukossa ainoatakaan olentoa, jossa ei veritahroja olisi näkynyt. Alastomina vyötäisiin asti, koko ruumis verellä räiskytettynä, tuuppivat miehet toisiaan päästäkseen lähelle tahkoa; miehiä kaikennäköisissä verisissä risoissa, miehiä pirullisesti koristettuina pitsi-, silkki- ja nauhasaaliilla ja nämät kaikki naiskorut veressä. Kirveet, veitset, painetit, miekat, kaikki teroitettava oli verestä punanen. Jotkut rikki hakatuista miekoista olivat sidotut kantajiensa ranteisiin liinarievuilla tai vaatteenpalasilla, jos jonkinlaisilla siteillä, mutta kaikki oli saman tumman värin tahraama. Ja kun näitten aseitten mielettömät kantajat riuhtasivat ne pois säkenöivistä kipunoista ja törmäsivät ulos kaduille, hohti sama punanen väri heidän hurjissa silmissään — silmissä, joita jokainen katsoja, joka ei vielä ollut raaistunut, olisi tahtonut kivetyttää hyvästi tähdätyllä pyssyllä vaikkapa olisi kaksikymmentä vuotta elämästään menettänyt.