Mitä oivan tasavaltalaisen Brutuksen oppilaat sanoivat tämän pettymyksen johdosta olisi ollut pelkkää hebrean tai kaldean kieltä neiti Prossille ja hänen suojelijalleen, vaikka he olisivat olleet pelkkänä korvana, nyt käsittivät he sen vain äänekkääksi sanatulvaksi. Mutta hämmästyksissään eivät he kallistaneet korvaansa mihinkään. Sillä huomattavaa on, että ei ainoastaan neiti Pross ollut suunniltaan hämmästyksestä ja mielenliikutuksesta, vaan myöskin herra Cruncher — tosin kuten näytti omasta puolestaan — oli mitä suurimman kummastuksen valtaama.
"Mitä nyt?" sanoi mies, joka oli ollut syynä neiti Prossin huudahdukseen, hän puhui tylyllä ja vihasella joskin matalalla äänellä ja englannin kielellä.
"Oi, Solomon, rakas Solomon!" huudahti neiti Pross, lyöden jälleen yhteen käsiään. "Tässäkö sinut nyt tapaan oltuani sinua näkemättä ja sinusta kuulematta niin pitkään aikaan."
"Älä sano minua Solomoniksi. Tahdotko olla syypää kuolemaani?" kysyi mies salaperäisesti ja pelokkaasti.
"Veli, veli!" huudahti neiti Pross itkuun hyrähtäen. "Olenko koskaan ollut sinulle niin kova että voit tehdä niin julman kysymyksen?"
"Hillitse sitten lörpöttelevää kieltäsi", sanoi Solomon, "ja tule mukanani ulos. Maksa viinisi ja tule mukaan. Kuka on tuo mies?"
Neiti Pross pudisti hellästi ja alakuloisesti päätänsä nurjamieliselle veljelleen ja sanoi kyynelsilmin: "herra Cruncher".
"Anna hänen tulla mukaan", sanoi Solomon. "Pitääkö hän minua kummituksena?"
Siltä näytti päättäen herra Cruncherin kasvojen ilmeestä. Hän ei kuitenkaan virkkanut sanaakaan ja itkusilmin tutkisteltuaan laukkunsa syvyyttä, sai neiti Pross vaivoin viininsä maksetuksi. Hänen tätä tehdessään kääntyi Solomon oivan tasavaltalaisen Brutuksen seuralaisten puoleen ja lausui ranskan kielellä muutaman sanan selvitykseksi, jonka jälkeen he kaikki palasivat paikoilleen ja toimiinsa.
"No", sanoi Solomon ja pysähtyi pimeään kadunkulmaan, "mitä tahdot?"